CALIBAN. Kas, kas taas! Pure hänet kuoliaaksi!
STEPHANO. Trinculo, luki kielesi hampaittesi taa! Jos rupeat kapinalliseksi, niin lähin puu tuossa — Tämä hirviö-raukka on minun alamaiseni, ja häntä tulee pitää arvossa.
CALIBAN. Kiitos, jalo herra! Tahtoisitko vielä kerran kuulla pyyntöä, jonka äsken sulle tein?
STEPHANO. Tahdon tietysti. Polvistu ja kerro se! Minä seison, minä, ja samaten myöskin Trinculo.
(Ariel tulee näkymättömänä.)
CALIBAN.
Ma, niinkuin äsken sulle kerroin, olen
Tyrannin alamainen, poppamiehen,
Mi taioillaan tään saaren multa peijas.
ARIEL.
Sen valehtelet.
CALIBAN.
Itse valehtelet,
Sa senkin narri, marakatti! Voi,
Jos uljas herrani sun tekis rammaks!
En valehtele minä.
STEPHANO. Trinculo, jos vielä kerran häiritset hänen kertomustaan, niin, kautta tämän nyrkin, lyön sinua, niin että hampaat suussasi helisevät.
TRINCULO. Mut enhän minä sanonut mitään.
STEPHANO. Suusi kiinni siis, äläkä jupise! — (Calibanille.) Jatka!
CALIBAN.
Ma sanon, taioillaan hän vei tään saaren
Ja multa vei sen. Jos nyt, prinssi, tahdot
Tuon hälle kostaa, — tiedän, ettäs tohdit;
Mut tuopa tuoss' ei tohtis.
STEPHANO.
Aivan totta.
CALIBAN.
Tään saaren saat ja mieheksesi minut.
STEPHANO. Mutta kuinka tuo pannaan toimeen? Voitko saattaa minut sen miehen pariin?