TRINCULO. Oi, anna minulle minun velkani anteeksi!
STEPHANO. Se, joka kuolee, maksaa kaikki velkansa. Minä vaadin sinut miekkasille! — Jumala armahtakoon meitä!
CALIBAN.
Pelkäätkö?
STEPHANO.
En, hirviö, en pelkää.
CALIBAN.
Älä pelkää!
Helyä, virttä, sointaa täynn' on saari;
Ei haittaa niistä, ne vaan hauskuttavat.
Tuhannen helysoitint' ajoin helkkyy
Mun korvissani, ajoin kuulen ääntä,
Jok' uinuttaa mun, vaikka kyllält' oisin
Jo nukkunut; ja unissani silloin
On niinkuin aukeis taivas ja sen aarteet
Valuisi ylitseni; näin kun herään,
Ulisten kaipaan jälleen samaa unta.
STEPHANO. Tästäpä tulee oivallinen kuningaskunta, soitantoakin saan täällä ilmaiseksi.
CALIBAN.
Kun ensin Prospero on surmansa saanut.
STEPHANO. Se tapahtuu heti kohta; kyllä minä sen jutun muistan.
TRINCULO. Sointo etääntyy; seuratkaamme jäljissä, ja sitten toimeemme.
STEPHANO. Näytä tietä, hirviö; me seuraamme. — Olisipa hauska nähdä tuota rumpalia, hän tekee asiansa hyvin.
TRINCULO. No, tuletko? — Minä seuraan, Stephano.
(Menevät.)