LAIVAMIES. Ettekö häntä kuule? Tiellä olette täällä. Pysykää kopissanne! Te vaan autatte myrskyä.
GONZALO. No, no, ystävä, tyynny.
LAIVAMIES. Kyllä, jos merikin tyyntyy. Pois täältä! Mitä nämä mässääjät kuninkaan nimestä piittaavat? Pois kojuunne! Vaiti! Älkää häiritkö meitä.
GONZALO. No, no, muista ketä on laivassasi.
LAIVAMIES. Ei ketään, jota enemmän rakastaisin kuin omaa itseäni. Olette neuvosmies: jos voitte käskeä nämä elementit vaikenemaan ja heti paikalla rakentaa rauhaa, niin emme me tästä lähtien kättämme köyteen laske; käyttäkää valtaanne! Jos ette sitä voi, niin kiittäkää Jumalaa, että olette näin kauan elänyt; ja valmistukaa kojussanne viimeiseen lähtöönne, jos niiksi tulisi. — Liukkaat liikkeet, pojat! — Pois tieltä, sanon!
(Poistuu.)
GONZALO. Tuosta miehestä saan paljon lohdutusta. Hän ei näytä siltä kuin hän veteen hukkuisi; hänellä on muoto kuin aito hirtehisen. Hyvä sallimus, pysy päätöksessäsi, että hän on hirtettävä! Tee hänelle aiottu nuora laivaköydeksi meille, sillä omamme ei meitä paljoakaan auta. Jos hän ei ole hirsipuun oma, niin on meidän tilamme surkuteltava.
(Poistuvat kaikki.)
(Laivamies palajaa.)
LAIVAMIES. Pramtanko alas! Liukkaat liikkeet! Alemma, alemma! Koittakaa pingoittaa emäpurjetta! (Huutoja kannen alta.) Hiiteen senkin ulvonta! Nuohan huudollansa hämmentävät myrskyn ja meidän askareemme.
(Sebastian, Antonio ja Gonzalo palajavat.)