EMILIA.
Pahintasi tee vaan. Tuo sun tekos
Se enemmän ei taivast' ansaitse
Kuin sinä häntä.
OTHELLO.
Vait! — se paras sulle!
EMILIA.
Ei puolta sitä voimaa sulla lyödä
Kuin mulla kärsiä. Oo, tyhmä pöllö!
Älytön loka! Työn sa teit, — en pelkää
Ma miekkaas — julki julistan sen, vaikka
Satakin henkeä ma kadottaisin. —
Apuhun! Apuun! Mauri murhannut
On armollisen rouvan! Murhaa! Murhaa!
(Montano, Gratiano ja Jago tulevat.)
MONTANO.
No, mit' on täällä? Mitä, kenraali?
EMILIA.
Oo, tuossa Jago! — Kauniist' olet tehnyt,
Kun murhans' ihmiset sun päähäs ajaa!
GRATIANO.
Mik' ompi?
EMILIA.
Kumoa tuon konnan puhe,
Jos olet mies. Sun syyttäneen hän väittää
Irstaaksi vaimoaan. Sit' et sa tehnyt,
Sen tiedän: sin' et ole moinen konna.
Oi, puhu! Sydämeni pakahtuu.
JAGO.
Ma sanoin minkä luulin, enkä muuta,
Kuin minkä todeksi hän itse uskoi.
EMILIA.
Oletko koskaan hälle sanonut,
Ett' uskoton on Desdemona?