CASSIO.
Kah, sepä vielä ihanampi laulu kuin äskeinen.
JAGO.
Tahdotteko sen kuulla toistamiseen?
CASSIO.
En, sillä sen pidän kelvottomana virkaansa, joka tuommoista tekee. —
Niin, taivas on yli meidän kaikkien, ja sieluja on, jotka autuaiksi
tulevat, ja sieluja on, jotka eivät tule autuaiksi.
JAGO.
Aivan totta, rakas luutnantti.
CASSIO. Itse puolestani, — loukkaamatta sillä päällikköämme tai ketään muuta ylhäistä herraa — toivon minä tulevani autuaaksi.
JAGO.
Niin minäkin, luutnantti hyvä.
CASSIO. Niin; vaan — suokaa anteeksi — ennen minua ette suinkaan: luutnantti tulee ennen autuaaksi kuin vänrikki. Vaan mitäpä siitä sen enempää! Toimihimme nyt! — Anna meille meidän syntimme anteeksi! — Hyvät herrat, tehkäämme nyt tehtävämme. Älkää luulko, herrat, että olen päissäni; tuo tuossa on vänrikkini; — tuossa on oikea käsi, ja tuossa on vasen käsi. — Päissäni en ole: voin sangen hyvin seisoa ja sangen hyvin puhua.
KAIKKI.
Erinomaisen hyvin.
CASSIO.
Vai niin, sepä hyvä; älkää siis luulko, että olen päissäni.
(Lähtee.)