BENEDIKT. Mikä hän on miehiään?
BEATRICE. Hänet tunnette vallan hyvin, siitä olen varma.
BENEDIKT. En, toden totta.
BEATRICE. Eikö hän koskaan ole teitä naurattanut?
BENEDIKT. Sanokaa toki, kuka hän on.
BEATRICE. No niin, hän on prinssin hovinarri, sangen typerä hölmö, jonka ainoa kyky on keksiä luonnottomia parjauksia. Muut ei häntä ihaile kuin juopporentut, ja näitäkään hän ei viehätä älyllään, vaan rivoudellaan; hän huvittaa ja samalla suututtaa ihmisiä, ja sitten he nauravat hänelle ja pieksevät häntä. Hän on varmaan näillä vesillä; tahtoisin yhdyttää hänet.
BENEDIKT. Jos keksin tuon herran, niin kerron hänelle mitä hänestä sanoitte.
BEATRICE. Tehkää se; hän purkaa minuun korkeintaan pari sanansutkausta; ja jos kukaan kenties niistä ei välitä tai niille naura, niin sortuu hän raskasmielisyyteen, ja silloin on peltopyyn siipi pelastettu, sillä sinä iltana sillä narrilla ei varmaankaan ole ruokahalua. (Soittoa kuuluu sisältä.) Mutta seuratkaamme johtajiamme.
BENEDIKT. Kaikessa, mikä on hyvää.
BEATRICE. Tietystikin, sillä jos he pahaan johtavat, niin jätän heidät ensi vuorossa.