DON JUAN. Tulkaa pois ruokapöytään.
(Don Juan ja Borachio menevät.)
CLAUDIO.
Näin Benediktinä ma vastasin,
Mut Claudiona kuulin pahaa uutta.
Niin on se: — prinssi kosii itselleen.
Kaikessa muussa kestää ystävyys,
Pait lemmen toimissa ja askareissa.
Siis omaa kieltään lempi käyttäköön,
Puhukoon silmä itse puolestansa
Ja valtamieheen älköön turvatko.
On kauneus velho, jonka taika muuttaa
Voi lihanhimoks hartaan ystävyyden.
Se jokahetkinen on kokemus;
Vaan tuot' en varonut. Hyvästi, Hero!
(Benedikt palaa.)
BENEDIKT. Kreivi Claudio?
CLAUDIO. Niin, se olen.
BENEDIKT. Tahdotteko tulla kanssani?
CLAUDIO. Minne?
BENEDIKT. Lähimmän pajupuun luo,[10] omissa asioissanne, kreivi hyvä. Millä tavalla aiotte kantaa seppeltänne? Kaulassako niinkuin koronkiskuri kultavitjojaan?[11] Vai kainalossako niinkuin luutnantti vyöhyttään? Tavalla tai toisella tulee teidän sitä kantaa, sillä prinssi on siepannut Heronne.
CLAUDIO. Onneksi olkoon kauppa!
BENEDIKT. Mutta niinhän te puhutte kuin kunniallinen karjakauppias; noinhan nekin sanovat, kun ovat myyneet härän. Mutta olisitteko uskonut, että prinssi teille tekisi mokoman kolttosen?