MARGAREETA. Siitä saakka kuin te siitä luovuitte. Eikö se äly minua kaunista verrattomasti?
BEATRICE. Se ei ole oikein näkyvissä; sinun pitäisi kantaa sitä tanussasi. — Mutta minä olen todellakin sairas.
MARGAREETA. Ottakaa hiukan Carduus benedictus-keitosta ja pankaa sydämmellenne; se on parasta lääkettä sydämmen ahdistukseen.
HERO. Nyt pistit häntä ohdakkeella.
BEATRICE. Benedictus? Miksi Benedictus? Siinä ehkä piilee joku opetus siinä Benedictus-sanassa.
MARGAREETA. Opetusko? Ei, toden totta, minulla ei ollut mitään opettavaista mielessä; tarkoitin vain tavallista Benedictus-ohdaketta. Luulette kenties, että minä luulen teitä rakastuneeksi. En, totta tosiaankaan, en ole sentään sellainen hupsu, että ajattelisin kaikkea, mikä päähän pistää; eikä päähäni liioin pistä ajatella kaikkea, mitä voisin. Sillä, toden totta, vaikka pääni puhki ajattelisin, en voisi ajatella, että te olisitte rakastunut tai tulisittekaan rakastuneeksi. Ja kuitenkin, semmoinen se Benediktkin oli, mutta hän on nyt tullut ihmisiksi, hän. Hän vannoi ettei ikinä menisi naimisiin, ja nyt hän kuitenkin, sydämmensä uhalla, syö mutisematta mitä eteen pannaan. Kuinka teidät saisi käännetyksi, sitä en tiedä; mutta minusta teillä on silmät päässä, niinkuin muillakin tytöillä.
BEATRICE. Mitä hölkkää se sinun kielesi nyt käy?
MARGAREETA. Ei se ainakaan väärään laukkaa.
(Ursula palajaa.)
URSULA. Neiti hyvä, joutuun pukeumaan! Prinssi, kreivi, signor Benedikt, Don Juan ja kaikki kaupungin hienot herrat ovat tulleet saattamaan teitä kirkkoon.