BENEDIKT. En, vaikka koko maailman saisin.
BEATRICE. Minut tapatte kiellollanne. Hyvästi!
BENEDIKT. Varro, armas Beatrice.
BEATRICE. Olen poissa, vaikka vielä täällä. — Teissä ei ole rakkautta, ei. — Rukoilen, sallikaa minun mennä.
BENEDIKT. Beatrice, —
BEATRICE. Toden totta, tahdon mennä.
BENEDIKT. Tulkaamme ensin ystäviksi.
BEATRICE. Uskallatte ennemmin ruveta ystäväksi minun kanssani kuin tapella viholliseni kanssa.
BENEDIKT. Onko Claudio teidän vihollisenne?
BEATRICE. Eikö hän ole näyttänyt olevansa ylimmäinen konna, kun on panetellut, herjannut ja häväissyt sukulaistani? — Oi, jospa minä olisin mies! — Mitä? Kantaa tyttöä käsillään siihen asti, kuin heidän tulisi lyödä käsi käteen, ja sitten julkisella syytöksellä, suoralla häväistyksellä, hillittömällä ilkeydellä, — hyvä Jumala, jos minä olisin mies! Minä söisin sen miehen sydämmen turulla julkisesti.