JULIA.
Puhutko sydämmestäs?
IMETTÄJÄ.
Puhun aivan.
Ja lisäks sielustani; horna muuten
Periköön kumpaisenkin!
JULIA.
Amen!
IMETTÄJÄ.
Mitä?
JULIA.
Mua lohduttanut olet ihmeen lailla.
Vie sana äidilleni, että menen,
Kosk' isää loukkasin, Lorenzon mökkiin
Katumaan syntini ja päästön saamaan.
IMETTÄJÄ.
Sen, totta, teen; no sepä viisasta!
(Menee.)
JULIA.
Kirottu kiusaaja! Sa vanha käärme!
Pahempi syntikö mua valapatoks
Näin vietellä, vai miestän' panetella
Samalla suulla, joka tuhat kertaa
Hänt' ylisteli pilviin? — Mene, neuvos!
Vast'edes sydämmeni sua vieroo. —
Lorenzon luo! Saan ehkä avun tuolla;
Jos pettää kaikki, voimaa mull' on kuolla.
(Menee.)