BALTHASAR.
Menen, menen, herra; teit' en häiritse.
ROMEO.
Sill' ystävyyden työn sa teet. — Tuoss', ota!
(Antaa rahaa.)
Hyvästi, poika! Elä onnessa!
BALTHASAR (syrjään).
Ma tuosta huolimatta piilen täällä;
Ma pahaa pelkään, julm' on katse hällä.
(Vetäytyy syrjään.)
ROMEO.
Kirottu kuilu, siinä kuolon kohtu,
Maan herkkupalan parhaan ahmasit;
Nyt lahot leukapieles auki murran,
(Murtaa auki holvihaudan oven.)
Ja uhall' ajan sinuun lisää ruokaa.
PARIS.
Maanpakolainen, pöyhkä Montague,
Jok' armahani langon murhas, — siitä
Tuon kauniin immen luullaan suruun kuolleen, —
Hän halpamielin tulee ruumiita
Nyt häväisemään: otan hänet kiinni. —
(Astuu esiin.)
Montague konna, heitä ilkityösi!
Jatkuuko kosto vielä haudan taa?
Kirottu konna, sinut vangitsen;
Mua seuraa, tottele, sun täytyy kuolla.
ROMEO.
Niin täytyykin; siks tänne tulinkin. —
Nuor' urho, älä kiusaa toivotonta;
Pakene! — Noita kuolleit' aattele!
Niit' etkö pelkää? — Pyydän sua, älä
Mua raivoon kiihoita ja päällen' uutta
Luo synnin kuormaa! — Mene! Jumal'auta,
Sa mulle rakkaamp' olet itseäni,
Sill' aseiss' olen itseäni vastaan.
Pois! Pois! — Jää eloon! Kiitä houkkaa mua,
Jok' annoin säälistä sun pelastua.
PARIS.
Sun manauksillesi naurahdan,
Ja vangitsen sun petturina tässä.
ROMEO.
Haastatko riitaa? — Varullas, siis, poika!
(Taistelevat.)