PALVELIJA.
He taistelevat, voi! — Ma kutsun vahdin.
(Menee.)
PARIS.
Oi, mennyt olen mies! (Kaatuu.) — Jos mua säälit,
Niin laske minut hautaan Julian viereen.
(Kuolee.)
ROMEO.
Sen, totta, teen. — Vaan kasvos ensin näytä: —
Mercution lanko, jalo Paris-kreivi! —
Jotakin sanoi saattajani, jot' en
Tajunnut tuskissani; — Sanoi, luulen,
Ett' aikoi Paris-kreivi Julian naida.
Vai kuinka? Onko unta tuo? Vai niinkö
Ma houreissani luulen vain, kun kuulin
Julian nimen? — Kätes anna! Kirjaans'
On nurja onni meidät rinnan pannut!
Sun loistavahan hautaan lasken. — Hautaan?
Ei, nuorukainen, kupulaki-kuoriin!
Tääll' lepää Julia, ja Julian kauneus
Valoisaks juhlasaliks luo tän holvin.
Tääll' lepää, kuollut; kuollut mies sun hautaa!
(Laskee Paris kreivin holvihautaan.)
Kuink' usein kuolinhetkell' ihminen
Käy hilpeäksi! Hengen heräämiseks
Sen hoitajatar sanoo. Heräämist' on
Tää tottakin. — Oi, armas, kulta vaimo!
Vaikk' imi kalma henkes meden, viel' ei
Se kauneuttas vallannut; viel' olet
Sa voittamaton: kauneuden lippu
Punoittaa huulillas ja poskillas,
Ja niill' ei liehu kalman kalvas viiri,
Tybaltko veri vaatteissaan? Oi, voinko
Paremman tehdä sulle palveluksen,
Kuin tällä kädellä, jok' otti henkes,
Lopettaa sen, jok' oli vihamiehes?
Suo anteeks, lanko! — Armas Julia, oi,
Kuink' olet vielä kaunis! Voisko luulla,
Ett' armastaa sua kalmakin, tuo haamu.
Ett' inha, laiha hirviö se pitää
Sua täällä pimeässä lemmittynään?
Ma sitä pelkään; siksi jäänkin luokses,
Ja milloinkaan en jätä tätä synkkää
Yön majaa; tänne, tänne seuraks jään
Madoille, piikaneitsyillesi, tänne
Ikuisen lepokammioni laitan,
Ja nurjan tähden ikeen väsyneiltä
Ma harteiltani puistan! — Silmät, luokaa
Nyt viime silmäys! Kädet, viime kertaa
Nyt syleilkää! Ja huulet, hengen ovet,
Muiskulla laillisella vahvistakaa
Ikuinen liitto ahnaan kuolon kanssa!
Nyt, valju mies, sa inhoittava opas,
Nyt, hurja luotsi, suoraan aja luotoon
Väsynyt, meriheitto laivas rikki! —
Sun maljas, Julia! (Juo.) — Kunnon mies, sun juomas
Pian vaikuttaa. — Näin suuteloon ma kuolen.
(Kuolee.)
(Lorenzo tulee kirkkomaan toisesta päästä,
lyhty, murtorauta ja lapio kädessä.)
LORENZO.
Fransiscus pyhä, varjele! Kuink' usein
Tän' yönä hautoihin on kompastunut
Mun vanha jalkani! — Ken siellä?
BALTHASAR.
Vain ystävä, ken hyvin teidät tuntee,
LORENZO.
Jumalan rauha! Mikä soihtu tuolla
Luo turhaan valoansa madoille
Ja sokeille pääkalloille? On niinkuin
Se oisi Capuletin haudassa.