BALTHASAR.
Niin onkin, pyhä isä. Ystävänne
Ja herrani on siellä.
LORENZO.
Kuka?
BALTHASAR.
Romeo.
LORENZO.
Pitkänkö ajan?
BALTHASAR.
Puolisen jo tunnin.
LORENZO.
Käy hautaan kanssani.
BALTHASAR.
En tohdi, isä.
Mun lähteneeksi luulee herrani;
Ja julmast' uhkas hän mua kuolemalla,
Jos jäisin aikeitansa urkkimaan.
LORENZO.
Jää siis, ma yksin käyn. — Mun valtaa pelko:
Ma turmiota varon kauheaa.
BALTHASAR.
Kun nukuin tuossa marjakuusen alla,
Näin unta, että taistel' jonkun kanssa
Mun herrani, ja hänet surmas.
LORENZO.
Romeo! —
(Astuu eteenpäin.)
Voi! Mikä veri tahraa tuossa haudan
Kivistä kynnystä? — Nuo mitä tietää
Nuo herrattomat, hurmehiset miekat
Keskellä tätä rauhan majaa?
(Astuu hautaan.)
Romeo!
Oi, kalvaana! — Ken vielä? Mitä? Paris?
Ja veriss' aivan? — Mikä turman hetki
On syynä muutokseen näin kauheaan?
Vaiti Julia liikahtaa.