CAMILLO. Mielelläni käskyänne noudatan.
POLYXENES. Camillo, ystävä! — Mutta meidän täytyy pukeutua tuntemattomiksi.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Seutu sama. Maantie lampurin majan läheisyydessä.
(Autolycus tulee laulaen.)
AUTOLYCUS.
Kun kukkima-aika on kielokin, —
Hei, helttuni vaan, ulos maailmaan! —
On vuoden aikakin herttaisin,
Veren tuopi se talvehen kalpeaan.
Kun valkenemassa ma paidan nään, —
Hei vaan, miten linnut ne laulaa vaan, —
Niin syyhyvän tunnen ma sormenpään:
Olutves' se on herkkua ruhtinaan.
Ja naakkain laulu ja rastasten
Ja liirutus leivonkin, — hei vaan! —
Se on soittona mulle ja heltullen',
Kun heinikossa me kiemaillaan.
Minä olen palvellut Florizel prinssiä ja herrastellut aikoinani hienossa sametissa; mutta nyt olen virkaheitto.