(Alcibiades tulee sotasaalossa, rumpujen ja pillien soidessa,
Phrynia ja Timandra hänen seurassaan.)
ALCIBIADES.
Ken siellä? Mitä?
TIMON.
Eläin, niinkuin sinä.
Sydämmes ruumiinmato kalvakoon,
Kun mulle ihmishaamun taasen näytät.
ALCIBIADES.
Nimesi? Näinkö ihmistä sä vihaat,
Vaikk' olet itse ihminen?
TIMON.
Ma olen
Misanthropos ja vihaan ihmiskuntaa.
Voi, jos sa koira oisit, että voisin
Sua hiukan rakastaa!
ALCIBIADES.
Sun hyvin tunnen,
Mut kohtalosi vierasta on mulle.
TIMON.
Minäkin tunnen sun, ja muut' en pyydä,
Kuin että tunnen. Rumpuasi seuraa;
Maa ihmisverillä sa punaa, punaa!
Jumalten lait ja ihmislait on julmat;
Miks sotaa siis? Tuo tuliportto tuoss' on
Tuhompi miekkaasi, vaikk' onkin hällä
Keruubin katse.
PHRYNIA.
Huules syököön rutto!
TIMON.
En suudella sua tahdo; silloin rutto
Omille huulillesi palajaisi.
ALCIBIADES.
Kuink' on noin muuttunut se jalo Timon?