MAALARI. Vallan erinomaista! Lupaaminen onkin aivan ajan henkeä; se avaa odotuksen silmät; täyttäminen on aika hölmön työtä; ja, lukuun ottamatta alhaista ja yksinkertaista kansaa, on sanassaan pysyminen aivan muodista jäänyt. Lupaaminen on hovimaista ja hienoon tapaan kuuluvaa; täyttäminen on jonkinlainen viimeinen tahto eli testamentti, joka todistaa, että sen tekijässä on äly sangen sairas.
TIMON (syrjään).
Oiva taideniekka! Et osaa ihmistä maalata niin halpaa, kuin itse olet.
RUNOILIJA. Ajattelen, mitä sanoisin häntä varten valmistavani; se täytyy olla kuvaus hänestä itsestään, jossa ilkutaan hyvän onnen hemmontaa ja paljastetaan se ääretön imartelu, mikä seuraa nuoruutta ja ylellisyyttä.
TIMON (syrjään).
Täytyykö sinun ehdottomasti ilmaantua konnana omassa teoksessasi?
Aiotko muissa ihmisissä vitsoa omia vikojasi? Tee se, minulla on kultaa
sinua varten.
RUNOILIJA.
Hänt' etsikäämme; tulkaa.
Se valvoo huonost' omaa parastaan,
Ken myöhästyy, kun etsii voittoaan.
MAALARI.
Niin oikein;
Kirkkaalla päiväll', eikä mustass' yössä,
Etunsa eteen täytyy olla työssä.
No, tulkaa.
TIMON (syrjään).
Heitä vastaan käyn. — Oi, kulta,
Mik' olet jumala! Sua temppelissä
Palvellaan sikopahnaa kurjemmissa;
Sa laivan köysität, sa meren kynnät,
Sa kunniaan ja arvoon orjan nostat.
Ylistys sinulle! Sa nyt ja aina
Pitaalin kruunu uskovaisiis paina!
Nyt heitä vastaan!
(Astuu esiin.)
RUNOILIJA.
Terve, arvo Timon!
MAALARI.
Viel' äskettäisin jalo isäntämme.