LAVINIA.
Tamora, laupiaaks sua mainitaan,
Jos omin käsin tässä minut surmaat.
En elämää näin kauan kerjännyt:
Jo kuolin, raukka, kun Bassianus kaatui.
TAMORA.
No mitä sitten kerjäsit, sa houkka?
LAVINIA.
Pikaista kuolemaa, ja vielä yhtä,
Jot' epää naiseus mua mainimasta:
Mua himost' auta, murhaa pahemmasta;
Johonkin inhaan kuoppaan minut viskaa,
Miss' ei näe ruumistani miehen silmä;
Se tee, se laupiasta murhaa on!
TAMORA.
Näin kultapojiltani palkan veisin.
Sinussa tyydyttäkööt himoaan.
LAVINIA.
Ei armoa? Ei sääliä? Oo, peto,
Naissuvun häväistys ja vihollinen!
Tuhotkoon tuho —
CHIRON (riistää Lavinian mukaansa).
Ei, nyt tukin suusi. —
Tuo sinä miehen ruumis! Tuoss' on rotko,
Johonka Aaron käski hänet heittää.
(Menevät.)
TAMORA.
Hyvästi, pojat! Älkää päästäkö!
Sydämmen iloa en ennen tunne,
Kuin kaikk' Andronicukset poiss' on tieltä.
Nyt menen saamaan mauriltani muiskun,
Ja pojat hurjat raiskaamaan tuon luiskun.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.