MARTIUS.
Miks et mua lohduta ja pois mua auta
Täst' oneasta verikuopasta?
QVINTUS.
Mun vallannut on omituinen kauhu;
Vapisee ruumis, kylmä hiki valuu;
Sydän varoo pahempaa kuin silmä näkee.
MARTIUS.
Sydämmes totta aavisti, se varma:
Sinä ja Aaron tänne katsokaa,
Niin kuolon julman verikuvan näette.
QVINTUS.
On poissa Aaron; hellä sydämmeni
El salli silmieni sitä nähdä,
Jot' aavistellenkin jo kammoksun.
Mik' on se, sano! Pelännyt en koskaan
Niin ole niinkuin laps, en tiedä, mitä.
MARTIUS.
Bassianus makaa tässä verissään
Kuin teurastettu lammas mätettynä
Pimeään, veriseen ja kolkkoon kuoppaan.
QVINTUS.
Kuin tiedät pimeässä, ett' on hän se?
MARTIUS.
On verisessä sormessansa sormus,
Sen kiiltokivi kuopan kirkastaa
Ja niinkuin tuohus hautakammiossa
Valaisee vainaan tuhkanharmaat posket
Ja kuopan inhan poven paljastaa.
Näin paistoi Pyramukseen kalvas kuu,
Kun yöllä immen verissä hän virui.
Oi, veli, auta mua raukein käsin —
Jos kauhu sun on raukaissut kuin minun —
Täst' ilkeästä kuolon tyrmästä:
Kokyton sumusuu[9] ei kauheampi.
QVINTUS.
Ojenna kätes, että sua autan;
Tai, jos ei voimaa mulla sitä tehdä,
Minutkin tämän ahnaan kuilun kitaan
Sa vedä, Bassianus-raukan hautaan.
En jaksa vetää sua reunaan asti.
MARTIUS.
En minäkään sun avuttasi nousta.
QVINTUS.
Kätesi vielä kerran; sit' en päästä,
Ennenkuin vedän sun, tai sinä mun;
Jos sin' et tule, tulen minä luokses.