SATURNINUS.
Nyt haavaani sa tutkit pohjaa myöten:
Bassianusraukka täss' on murhattuna.
TAMORA.
Siis myöhään tulee tämä turmakirja,
(Antaa kirjeen.)
Tään äkkinäisen tragedian luonnos.
Vain kummeksin, ett' ihmismuoto hienoon
Voi hymyyn peittää moista murhavimmaa.
SATURNINUS (lukee).
"Jos emme sievosesti tapaa häntä —
Bassianusta ma tarkoitan — niin sinä,
Hyvä metsästäjä, kaiva hälle hauta.
Nyt meidät ymmärtänet. Palkkas löydät
Sa nokkosista luota seljapuun,
Mik' oksillansa peittää kuopan suun,
Johon on haudattava Bassianus.
Se tee, niin iki-ystävät saat meistä."
Oi, Tamora, moist' onko koskaan kuultu?
Täss' on se kuoppa, tässä seljapuu;
Hakekaa löytääksenne metsästäjä,
Jolt' on Bassianus saanut surmansa.
AARON.
Ja, majesteetti, täss' on rahapussi.
SATURNINUS (Titukselle).
Kaks verikoiraa, sinun sikiöitäs,
On tässä vieneet veljeltäni hengen.
Pois kuopasta, ja tyrmään heidät viekää!
Siell' olkoot, kunnes heille kidutukset
Ma keksin ennen kuulumattomat.
TAMORA.
He kuopassako ovat? Kummallista!
Kuink' äkkiä ne murhat tulee ilmi!
TITUS.
Suur' majesteetti, heikko polvi maassa
Rukoilen puserretuin kyynelin,
Ett' tämä poikieni konnantyö,
Niin, konnantyö, jos näytetään se toteen, —
SATURNINUS.
Vai vielä toteen? Ilmeistähän on se. —
Ken löysi kirjeen? Sinä, Tamora?
TAMORA.
Andronicus sen itse otti maasta.
TITUS.
Sen tein; mut suokaa minun taata heitä:
Isäni pyhän haudan kautta vannon,
Ett' ovat teidän käskystänne valmiit
Verellään luullun työnsä maksamaan.