PANDARUS. No, no? — Mitä, eikö sinulla ole älyä? Eikö sinulla ole silmiä? Tiedätkö, mikä mies on? Eikö sukuperä, kauneus, soma vartalo, puhelahja, miehuus, oppi, hienous, hyve, nuoruus, aulius ja niin edespäin ole se suola ja höyste, joka miehen maustaa?
CRESSIDA. Niin, tuollaisen hakkeluksen, joka sopii höystöksi piirakkaan; mutta silloin onkin miehen höystö mennyt.
PANDARUS. Sinä olet se nainen! Kukaan ei tiedä, mihin väistö-asentoon milloinkin turvaat.
CRESSIDA. Selälläni turvaan ruumistani, älylläni turvaan juoniani, vaitiololla kunniaani, naamarilla kauneuttani ja teillä näitä kaikkia. Nämä ovat asentoni, ja varokeinoja mulla on tuhansittain.
PANDARUS.
Sanoppa yksikin niistä varokeinoistasi.
CRESSIDA. Sitä varon teille sanoa, ja siinäpä se onkin paras varokeinoni. Jos en voi varoa pistolta sitä, mitä varoa tahtoisin, niin voin ainakin sen verran varoa, etten sano teille, miten piston sain, paitsi jos se niin turpoaa, ettei sitä enää voi peittää, ja silloin ovat kaikki varokeinotkin turhat.
PANDARUS.
No, sinä olet se!
(Troiluksen kantapoika tulee.)
POIKA.
Herrani, prinssi, tahtoisi heti teitä puhutella.
PANDARUS.
Missä?