PANDARUS. Ei, tuo ei teitä auta, ei maarin, ei, toden totta, vähääkään. Tuommoiset sanat eivät pysty minuun; ei, ei. — Ja pyytää, armollinen herra, että, jos kuningas kysyisi häntä illallispöydässä, ilmoittaisitte hänen esteensä.
HELENA.
Hyvä herra Pandarus, —
PANDARUS. Mitä suvaitsette, maire kuningattareni, kaikkein, kaikkein mairehin kuningattareni?
PARIS.
Mitä urostöitä hänellä on tekeillä? Missä syö hän tänään illallista?
HELENA.
Ei, mutta, hyvä herra, —
PANDARUS.
Mitä suvaitsette, armas kuningatar? Pikkuorpanani teihin vihastuu.
— Te ette saa tietää, missä hän tänään illastelee.
PARIS.
Haltijattareni Cressidan luona, siitä annan vaikka henkeni!
PANDARUS. Ei, ei, ei sinnepäinkään! Erehdytte aivan. Tietäkää, että haltijattarenne on sairas.
PARIS.
Hyvä, ilmoitan hänen esteensä.
PANDARUS. Niin oikein, hyvä prinssi! Kuinka johtui mieleenne Cressida? Niin, haltijatar-raukkanne on sairas.