CRESSIDA. Sokea pelko, jota näkevä järki ohjaa, osaa varmemmin oikeaan, kuin sokea järki, joka kompuroi mitään pelkäämättä; pahinta pelkäämällä usein pahempi parannetaan.
TROILUS. Oi, älköön armaani pelolla olko! Cupidon koko juhlanäytelmässä ei ole hirviötä.
CRESSIDA.
Eikö muutakaan hirvittävää?
TROILUS. Ei muuta kuin omat tekomme: kun lupaamme itkeä merten täydet, elää tulessa, niellä vuoria, kesyttää tiikereitä; luullessamme, että armaamme on vaikeampi keksiä tarpeeksi ansiotöitä, kuin meidän kestää suoritettavat koetukset. Tämä se on se rakkauden hirveä puoli, armaani, — että tahto on ääretön, mutta toiminta supistettu, että halu on rajaton, mutta teko rajojen orja.
CRESSIDA. Sanotaan, että kaikki rakastajat vannovat tekevänsä enemmän, kuin mitä kykenevät, ja kuitenkin pitävät takavaranaan kykyjä, joita eivät koskaan käytä; lupaavat enemmän, kuin mitä kymmenen voi täyttää, ja suorittavat tuskin kymmenenneksen siitä, mitä yksi voisi tehdä. Ne, jotka karjuvat kuin jalopeura ja toimivat kuin jänis, eivätkö ne ole hirviöitä?
TROILUS. Onko niitä semmoisia? Me emme ole sitä maata. Sano mielesi, kun olet meitä koetellut; arvioi meitä kokemuksen mukaan. Päämme olkoon peittämättä, kunnes ansio sen seppelöi. Sitä täydellisyyttä, joka sukua seuraa, emme nyt tässä aio kiitellä; emme tahdo ansiolle antaa nimeä ennen sen syntymää, ja synnyttyäänkin se sen saakoon häveliään. Uskollisuus ei kaipaa pitkiä puheita: niin on Troilus Cressidalle uskollinen, että, mitä kateus voi pahinta tehdä, on ivata hänen uskollisuuttaan, ja että, mitä totuus voi tosinta sanoa, ei ole todempi Troilusta.
CRESSIDA.
Mielittekö tulla sisään, prinssi?
(Pandarus palaa.)
PANDARUS.
Mitä? Aina vain punastuvana? Ettekö jo ole tarpeeksi pakinoineet?
CRESSIDA.
Setä hyvä, kaiken tyhmyyden, minkä teen, omistan teille.