ARMADO. Se on yksi päälle kahden.
TIISA. Joka arki-ihmisten kielellä on kolme.
ARMADO. Oikein.
TIISA. No, oliko tämä nyt niin vaikeata opittavaa? Nyt olette oppinut kolme, ennenkuin olette ehtinyt kolmasti silmiänne räpähyttää; ja kuinka helppo on lisätä kolme-sanaan vuosi ja oppia kolme vuotta kahtena sanana, sen osaa tanssija-hevonenkin sanoa.[1]
ARMADO. Sangen kaunis numero!
TIISA (syrjään). Tekemään teidät nollaksi.
ARMADO. Tämän päälle tahdon tunnustaa, että olen rakastunut; ja niin halpaa kuin onkin sotilaan rakastua, niin olen minä rakastunut halpaan hutsuun. Jos voisin noista kirotuista ajatuksista vapautua sillä, että sivaltaisin miekkani tuota vellovaa hempeyttä vastaan, niin ottaisin himoni vangiksi ja vaihtaisin sillä ranskalaiselta hovimieheltä jonkin uuden uutukaisen kohteliaisuuden. Minusta on halpamaista huokailla; pitäisi kai kirota pois koko Cupido. Lohduta minua, poika! Mitkä suuret miehet ovat olleet rakastuneet?
TIISA. Hercules, herra.
ARMADO. Suloisin Hercules! — Enemmän esimerkkejä, rakas poikaseni, enemmän nimiä; mutta, sievä lapsukaiseni, niillä pitää olla hyvä maine ja ryhti.
TIISA. Simson, herra; hänellä oli hyvä ryhti, vankka ryhti: hän kantoi kaupungin portit selässään kuin mikäkin juhta, ja hän oli rakastunut.