BOYET. Niin että minä voin vastata yhtä vanhalla, joka oli aikaihminen silloin kuin Britannian kuningatar Ginevra[9] oli pikkuinen tyttö, mitä osaamiseen tulee.
ROSALIINA (laulaa).
Et sinä osaa, osaa, osaa,
Et sinä osaa, hyvä mies.
BOYET.
Jos min' en, min' en, min' en osaa,
Niin osaa toinen, kuka ties.
(Rosaliina ja Katariina menevät.)
KALLO.
Mut tääpä oikein hupaisaa, kun kumpikin noin hosuu.
MARIA.
Ja ihmepaikka: pilkkaan ihan kummaltakin osuu.
BOYET.
Vai pilkkaan! Pilkkaan, sanotko? Se pilkka mieless' aina!
No, jotta kutis muistaisit, niin tulppa reikään paina.
MARIA.
Sivuitse meni! Totisesti, teill' on käsi heikko.
KALLO.
Lähemmä hänet päästäkää, kyll' osaa napaan veikko.
BOYET.
Jos mull' on käsi heikko, niin teidän auttanee.
KALLO.
Hän silloin voiton ottaa ja tulpan halkaisee.
MARIA.
Hyi, noita riettaan puheita! Kyll' onkin rivosuu!
KALLO.
Jos nuolest' ei hän lannistu, kyll' luodista lannistuu.
BOYET.
Voi siinä käydä hullustikin. Hyvästi, huu, huu!
(Boyet ja Maria menevät.)
KALLO.
Tuo maar on oikein moukka, ja pöllö, pässinpää!
Mut kylläpä minä ja naiset häntä koimme pehmittää!
Jes, sitä älyn lentoa ja hienoa törky-ivaa!
Siin' oli niin rietasta siivoa ja karkeata livaa!
Ja tuo Armado sitten — hänkös keimailee ja liuhkaa,
Ja naisten eellä astelee ja kantaa armon viuhkaa,
Ja heittää sormisuukkosen ja hienoon kiroilee!
Ja sitten kantapoikakin, tuo nokkela ja nirppu, —
Hyväinen taivas, sepä oikein pureva on kirppu!
Halloo! Heleijaa!
(Melua kuuluu. Kallo menee.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Holofernes, sir Nathanael ja Pöllö tulevat.)
NATHANAEL. Sangen kunnianarvoinen riistanajo, todellakin, ja hyvän omantunnon todistuksen mukaan toimitettu.
HOLOFERNES. Hirvi oli, niinkuin hyvin tiedätte, sanguis, täysiverinen; kypsä kuin herrais-omena, joka tuossa niinkuin juveeli kelluvi coeli — taivaan, taivaslaen, taivaankannen — korvassa, ja nyt, niinkuin raakilas, putoavi terrae — maan, mannun, mantereen — silmille.