NATHANAEL. Tosiaan, Herra Holofernes, te maar oikein sievästi noita epiteettejä vaihtelette, niinkuin kirjanoppinut ainakin. Mutta, hyvä herra, takaan, että se oli viisivuotias häkylähirvi.
HOLOFERNES. Herra Nathanael, haud credo.
PÖLLÖ. Ei se ollut mikään hautareeta, vaan sarvas.
HOLOFERNES. Mikä barbaarinen intimatio! Kuitenkin jonkinlainen insinuatio, ikäänkuin in via — hyvällä tiellä — ad explicationem; facere, tehdä, ikäänkuin replicationem, tai pikemmin, ostentare, osoittaa, ikäänkuin suam inclinationem, taipumustaan — sivistymättömän, sievistämättömän, säädystymättömän, siivottoman, siistimättömän, tai, oikeammin, oppimattoman, tai, oikean-oikeammin, vakaumattoman tapansa mukaan — pistää minun haud credo'ni sijaan metsänriistan.
PÖLLÖ. Sanoin, ettei se riista ollut mikään hautareeta, vaan sarvas.
PÖLLÖ. Kahdesti kiehutettu yksinkertaisuus, bis coctus! O, monstrum tietämättömyys, kuink' olet ruokoton!
NATHANAEL. Niin, outoapa ruokaa hälle kirjan herkut on. Hän ei ole koskaan, niin sanoakseni, syönyt paperia, hän ei ole mustetta juonut; hänen älynsä ei ole kyllytettyä; hän on pelkkä eläin, jolla on vain tylsemmät osat tunnokkaat.
Nuo katokasvit luotu on, ett' osaisimme kiittää —
Jota teemmekin me, joilla on maku ja tunto —
Niist' oiva-hedelmistä, joita suuremp' äly siittää.
Minun ois yhtä sopimaton olla tyhmä houkka,
Kuin että tuosta tolvanasta tulis kirjatoukka.
Mut, omne bene, sanon; olen isä-ukon tuumaa:
Ei kestä kaikki tulta, vaikka kestävätkin kuumaa.
PÖLLÖ.
Te, kirjamiehet, arvatkaas: ken oli kuukautinen,
Kun syntyi Kain, ja viel' ei ole viisiviikkohinen?
HOLOFERNES. Dictynna, rakas Pöllö; Dictynna, rakas Pöllö.
PÖLLÖ. Mikä se tikkatynnä on?
NATHANAEL. Se on Phoeben, Lunan, kuun liikanimi.