(Kallo ja Jaquenetta menevät.)
NATHANAEL. Te olette toimittanut tämän asian jumalanpelvossa ja sangen omantunnon mukaisesti; ja niinkuin muudan kirkkoisä sanoo —
HOLOFERNES. Älkää puhuko, pastori, kirkkoisistä; minä pelkään kaikkia kaunistelevia kaunistuksia. Mutta palataksemme värssyihin: pidättekö niistä, herra Nathanael?
NATHANAEL. Vallan erinomaisesti, mitä kirjoitustapaan tulee.
HOLOFERNES. Minä tänään lounastan erään oppilaani isän luona, missä, jos te ennen atriaa suvaitsette ruokaluvulla ylösrakentaa pöytäkuntaa, minä sen privilegium'in nojalla, jota sanotun lapsen tai oppilaan vanhempain luona nautin, tahdon ottaa toimittaakseni teidän benvenuto'nne; ja jossa samassa paikassa tahdon toteen näyttää, että sanotut värssyt ovat sangen opittomat ja vailla sekä runouden että älyn että mielikuvituksen tuoksua. Minä pyydän teitä seurakseni.
NATHANAEL. Ja minä kiitän teitä, sillä seura on — niinkuin raamatussa sanotaan — elämän onnellisuus.
HOLOFERNES. Ja, haud dubito, raamattu on näissä asioissa erehtymätön tuomari. — (Pöllölle.) Herra, teidätkin minä kutsun. Ette saa evätä; pauca verba. Tulkaa! Jalosukuiset ovat riistanajossa, ja me menemme virvoituksille.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Toinen kulma samaa puistoa.
(Biron tulee, paperilehti kädessä.)