KALLO. Aina vain minut!
KUNINGAS. — "Joka, muistaakseni, on nimeltään Kallo". —
KALLO. Minä, niin!
KUNINGAS. — "Seuranaan ja seuralaisenaan, vastoin vahvistetuksi julistettua sääntöäsi ja kieltolakiasi, tuommoinen — tuommoinen — oo! tuommoinen — minua hirvittää sanoa, mimmoinen" —
KALLO. Naikko.
KUNINGAS. — "Tuommoinen isoäitimme Eevan lapsi, feminiini, tai, jotta suloälysi sen paremmin käsittäisi, nainen. Hänet minä — niinkuin iki-arvoisa velvollisuuteni kehoittaa — lähetän sinun tykösi saamaan ansaitun rangaistuksen, suloarmosi palvelijan Antti Pöllön kautta, miehen, jolla on hyvä maine, käytös, ryhti ja arvo."
PÖLLÖ. Minä se olen, luvalla sanoen; minä olen se Antti Pöllö.
KUNINGAS. "Mitä tulee Jaquenettaan — niin on nimeltään se heikompi astia, jonka tapasin tuon vasta sanotun tolvanan kanssa, — niin säilytän häntä kuin lakisi vihan astiaa ja pienimmästä suloviittauksestasi olen jättävä hänet oikeuden käsiin. Kaikella täydellisimmällä, alamaisimmalla, sydäntä sytyttävimmällä velvollisuuden innolla sinun Don Adriano de Armado."
BIRON. Se ei ollut niin hyvää kuin odotin, mutta kuitenkin parasta mitä olen kuullut.
KUNINGAS. Niin kyllä, huonoimmasta parasta. — Mutta kuules, poikaseni, mitä sanot sinä tästä?