SHYLOCK. Tikarin sinä pistät rintaani. En koskaan enää saa kultaani nähdä. Kahdeksankymmentä dukaattia yhdellä rupeamalla! Kahdeksankymmentä dukaattia!
TUBAL. Seurassani kulki Venetiaan useita Antonion velkojia, jotka vannoivat, ett'ei hänellä ole muuta edessä kuin perikato.
SHYLOCK. Sepä oikein hauskaa! Minä häntä kiusaan; minä häntä rääkkään! Sepä hauskaa!
TUBAL. Yksi heistä näytti sormuksen, jonka oli tyttäreltänne saanut marakatin hinnaksi.
SHYLOCK. Piru hänet periköön! Sinä rääkkäät minua, Tubal: se oli minun turkoosini; sain sen Lealta, kun olin vielä naimaton. Sitä en olisi vaihtanut metsän-täyteen marakatteja.
TUBAL. Mutta Antonio on varmaankin perikadon partaalla.
SHYLOCK. Niin, se on totta! se on varsin totta! Mene, Tubal, ja hanki mulle ruununmies; tilaa hänet neljätoista päivää ennen aikaa. Minä häneltä sydämen otan, jos hän laiminlyö maksupäivän; sillä kun hänestä olen Venetiassa päässyt, niin voin harjoittaa mitä kauppaa tahdon. Mene, Tubal, ja kohtaa minua synagogamme luona. Mene, Tubal hyvä! synagogamme luona, Tubal!
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Belmont. Huone Portian kartanossa.
(Bassanio, Portia, Gratiano, Nerissa ja seuralaisia tulee.)
PORTIA.
Ma pyydän, viivytelkää koitostanne
Vaan päivää pari; jos ei luonna vaali,
Kadotan seuranne; siis kotvan viipy.
On ääni — mut ei lemmen — joka sanoo,
Ett' teit' en tahtois kadottaa; ja viha,
Sen tiedätten, ei siihen suuntaan neuvo.
Mut että ymmärtäisitte mua oikein, —
Vaikk' aatteitaan ei tyttö saisi virkkaa, —
Teit', ennen koitostanne, jonkun viikon
Pitäisin täällä. Valinnassa voisin
Teit' ohjata, mut silloin valani rikon;
Ja sit' en tee. Näin voitte kadottaa mun,
Ja silloin syntisesti toivoisin ma
Valani rikkoneeni. Häijyt silmät
Nuo hurmanneet mun on ja jakaneet mun:
Puol' ompi teidän, toinen puoli teidän —
Mun, tarkoitin ma; mut jos mun, niin teidän,
Ja teidän kaikki näin! O, inhaa aikaa,
Jok' omistajalt' oikeuttaan kieltää!
Näin teidän, enkä teidän! — Jos niin käy,
Kirottu olkoon onni, vaan en minä. —
Ma liian pitkään haastan; näin vaan aikaa
Venyttää tahdon, estääkseni teitä
Valitsemasta.
BASSANIO.
Valita mun suokaa;
Tää tila on, kuin piinapenkiss' oisin.
PORTIA.
Kuin? Piinapenkissä? Siis tunnustakaa,
Mi kavallus näin piilee lemmessänne?
BASSANIO.
Tuo epäluulon häijy kavallus vaan,
Mi lemmen onnest' epäilyksiin saa mun.
Niin sovussa on tuli lumen kanssa
Kuin kavalluksen kanssa lempeni.
PORTIA.
Puhutten piinapenkilt', epäilen mä:
Pakosta siinä jotain haastaa täytyy.
BASSANIO.
Luvatkaa henkeni, niin tunnustan.
PORTIA.
Tunnusta, henkes lupaan.
BASSANIO.
Lempes lupaa!
Siin' on mun kaikki tunnustukseni.
Oi, piinaa autuasta, piinaaja kun
Opettaa itse vapautuksen sanat! —
Lipasten luokse nyt ja onnen koittoon.
(Uudin vedetään syrjään lipasten edestä.)
PORTIA.
No, tulkaa siis! Noist' yhdess' olen minä;
Mun löydätten, jos mua rakastatte. —
Nerissa ja te muut, te syrjään käykää. —
Soitanto soimahan, kun valitsee hän!
Näin, jos hän hukkaa, kuolee hän kuin joutsen
Ja sointuun raukee. Vertaus ett' oisi
Todempi, silmistäni virta tulkoon
Ja kuolinvuode hälle. Voittaa voi hän;
Ja mit' on silloin soitto? Silloin soitto
Kuin toitaus on, kun uskollinen kansa
Kuningast' äsken kruunattua suosii;
Tai niinkuin päivän koitoss' sulo-sävel,
Jok' uneksivan sulhon korvaan hiipii
Ja kutsuu häntä häihin. Nyt hän lähtee,
Yht' uljaana, mut mielin lempivämmin
Kuin nuori Alcides,[2] kun vapautti
Hän neitsyt-uhrin, jonka Troia parkuin
Tursaalle suoritti. Min' olen uhri,
Ja Troian vaimot nuo, jotk' itkusilmin
Käy katsomahan, kuinka koitos päättyy.
Mene Hercules! Sin' elä, niin min' elän!
Oi, tuskaa paljon enemmän kuin sulla,
Jok' ottelet, on taistelustas mulla!
(Laulua sill'aikaa kuin Bassanio lipasten luona itsekseen miettii.)
Laulu.
1 Ääni. Mikä lemmen synnyttää?
Sydänkö se on vai pää?
Vastatkaa!
2 Ääni. Lemmen alku silmist' on,
Saapi katseist' elannon,
Samaan kuolee kehtohon.
Hautakellot soimahan!
Minä alan: — pling, plang, plang!
Yhteen. Pling, plang, plang!
BASSANIO.
Näin halvin puoli asiast' on muoto;
Mailmaa aina hurmaa kaunis pinta.
La'issa ei niin halpaa, inhaa riitaa,
Miss' ei suloisen kielen korulauseet
Pahuutta tyyni verhois. Uskonnoss' ei
Sit' erhetystä, jot' ei joku hurskas
Pyhittäis, raamatulla todistaisi,
Näin suloudella peittäin törkeyttä.
Ei pahetta niin tyhmää, jok' ei lainaa
Hyveeltä jotain ulkonaista kohtaa.
Monella pelkurilla, joll' on sydän
Kuin hiekkaporras hauras, leuass' sentään
On parta Herkuleen tai uljaan Marsin,
Vaikk' ompi maksa valkoinen kuin maito.
Nuo miehuuden vaan liian lainaa, sillä
Pelästyttääkseen. Kauneutta katso,
Niin näät sen painon jälkeen ostetuksi;
Ja se — oi, luonnon ihmetyötä sentään! —
Kepeimmäks tulee, joll' on raskain taakka.
Niin on nuo käärmeen-kierot kultakutrit,
Jotk' ilkamoiden tuulessa noin kirmaa,
Luullulla kauneudellaan, niinkuin tietty.
Useinkin toisen kallon kaunistusta,
Se pää, jonk' omat on ne, haudass' on.
Koreus näin vaan petollinen ranta
On vaarallisen meren; kaunis huntu,
Jok' Indian kaunotarta verhoo; muut' ei
Kuin teko-totuutta, joll' aika viekas
Viisaankin kietoo. Siis, sa korea kulta,
Sa kova Midaan ruoka,[3] sua en tahdo;
En sua myös, sa halpa, kalvas käyjä
Miehestä mieheen; vaan sä, laiha lyijy,
Jok' uhkaat pikemmin kuin mitään lupaat,
Halpuutes korukieltä kauniimp' on;
Sun valitsen, ja onneks olkohon!
PORTIA.
Kuin tunteet muut nyt haihtuu: epäilykset,
Ja raskas synkkyys, tuskan väristykset
Ja kateuden karsasilmä valta!
Oi, lauhdu, lempi: innostustas malta!
Hillitse riemusi, sen tulvaa estä!
Autuutta liiaks tunnen: tät' en kestä;
Ilosta kuolen!
BASSANIO.
Mit' on tässä?
(Avaa lyijyisen lippaan.)
Kuva
Ihanan Portian! Mikä puoli-jumal'
Osannut noin on? Liikkuuko nuo silmät?
Vai oman silmänikö välkkehessä
Vaan siltä näyttää? Huulet tuoss' on, henki
Suloinen eroittaa ne: hellät siskot
Eroittaa hellä salpa. Hiuksiin tuossa
Hämähäkin laill' on maalar' kultaverkon
Kutonut, joka miesten mielet kietoo
Kuin lukin seitti sääsken. Mut nuo silmät! —
Kuin, näki hän ne tehdä? Kun tek' yhden,
Se eikö hältä molempia vienyt,
Näin jääden paripuoleks? Vaan sen verran
Kuin kiitokseni tuota kuvaa loukkaa
Sit' alentain, sen verran kuva tuo
Jää jälkeen esineestään. Tuoss' on lippu,
Se sisältää mun koko onneni.
(Lukee)
"Ket' ei näkö pettää voi,
Oikean se valikoi.
Onni teille osan soi,
Ottakaa mink' onni toi.
Osaanne jos tyydytten,
Ja löydätten siin' autuuden,
Kullan luo nyt käykäätten,
Pyytäin lempisuukkosen."
Suloinen lippu! — Siis, jos ette estä:
(suutelee Portiaa.)
Näin otan ma ja annan määräyksestä.
Kuin mies, mi voittosill' on toisen kanssa,
Ja kansan mielen luulee voittavansa,
Ja riemuhuudon kuulee yleisen,
Hurmaantuu, tuijottaapi epäillen.
Tuo kiitos onko aiottua hällen, —
Niin minäkin täss' seison epäellen,
Kaikk' onko totta, kunnes teiltä varmaan
Todisteen saan, te kolmin kerroin armaan'.
PORTIA.
Sellainen olen, kuin mun tässä näette.
Vaikk' itse puolestani toiveissani
En tahtois turhan vaativainen olla,
Niin kolminkerroin kaksinkymmenesti
Parempi teidän vuoks tok' olla soisin,
Ja tuhat kertaa ihanaisempi
Ja satatuhat kertaa rikkahampi.
Vaan täysi arvolt' ollakseni teille,
Ma avuiss', ehdoissa ja kauneudessa
En vertaistani sois. Mut koko arvon'
On tyhjän arvo: kaikkiansa vaan
Opiton, kokematon tyttö-raiska,
Siin' onnellinen, ett'ei liian vanha
Lie oppimaan; siin' onnellisemp' ehkä,
Ett' ei niin tuhma, ett'ei oppiin taivu;
Mut onnellisin siinä, että nöyräst'
Antautuu alttiiks teidän johdollenne,
Herransa, valtiaan ja kuninkaansa.
Minä ja omani on tullut teiksi
Ja teidän omaks. Haltija ma olin
Tän kauniin talon, palvelijaini herra
Ja oma ruhtinaani; nyt, niin, nyt
Ma itse, taloni ja palvelijani
On teidän: ne tuon sormuksen kanss' annan;
Jos hukkaatten tai pois sen lahjoitatte,
Katoa ennustaa se lemmellenne,
Ja antaa mulle syytä kanteen nostoon.
BASSANIO.
Oletten multa sanat vienyt, neiti:
Vereni nyt vaan suonissani puhuu;
Ja sielussan' on sekasorto moinen,
Kuin rakkaan prinssin kauniin puheen jälkeen
Sohina mieltyneessä rahvaass' on:
Siin' eri äänet hurjaan sekameluun
Toisiinsa yhtyy, ja vaan riemu kuuluu
Hillitty väliin, väliin hillitön.
Mut sormus tuo jos tuosta sormest' erii,
Niin täältä erii henki myös: oi, silloin
Sanokaa suoraan: Bassanio on kuollut.
NERISSA.
Nyt, herrani, ja neitini, nyt meidin,
Jotk' onnistuvan näimme toivehenne,
On vuoro huutaa: onneks olkoon! onneks!
GRATIANO.
Bassanio ja te, jalo neiti, teille
Ma kaiken toivomanne ilon toivon,
Sill' ette varmaan mitään toivo multa.
Ja koska lemmenliittoanne näillä
Kai viettää aiotten, niin pyydän minä
Samassa myöskin vihityksi tulla.
BASSANIO.
Kyll', aivan kernaasti, kun vaan saat vaimon.
GRATIANO.
Ma teitä kiitän: sen te hankitten jo.
Mun silmän' yhtä virkku on kuin teidän:
Te neidin näitte, piikatytön minä;
Te lemmitte, mä lemmin; viipy, nähkääs,
Ei mulle sovi enempää kuin teille.
Lippaista tuolla riippui teidän onni,
Niin myöskin minun, sattumalta kyllä.
Kun hiki päässä kosin, näet, ja vannoin,
Siks että lemmenvalat kidan kuivi,
Vakuudeks, — lupaus jos vakuutt' antaa, —
Tält' ihanalta vastalemmestänsä
Ma lupauksen sain, jos onni ensin
Emäntää suosis.
PORTIA.
Tottako, Nerissa?
NERISSA.
Niin, neiti, jos vaan suostutten te siihen.
BASSANIO.
Gratiano, onko aikomukses tosi?
GRATIANO.
On, herra, toden tosi.
BASSANIO.
On häänne kunniaksi juhlallemme.
GRATIANO.
Jos panisimme heidän kanssaan tuhat puntaa
vetoa ensimmäisestä pojasta.
NERISSA.
Mitä, jos tappaisimme?
GRATIANO.
Ei, se ei laita leikkiä; se veto ei lyö leiville. —
Ken tuossa on? Lorenzo pakanoineen?
Ja maanmies, vanha ystävä Salerio?
(Lorenzo, Jessika ja Salerio tulevat.)
Lorenzo ja Salerio, tervetulleet,
Jos nuorell' arvollani tääll' on valtaa
Sanoa tervetulleeks. — Luvallanne,
Ihana Portia, tervetulleiks sanon
Maanmiehet, ystäväni.
PORTIA.
Samoin minä:
Tuhansin tervetulleet!
LORENZO.
Kiitos teille. —
Mut, hyvä herra, mitä minuun tulee,
Ei aikeen' ollut täällä teitä nähdä;
Vaan tiellä kun Salerion kohtasin,
Hän mua vaati, vastoin kieltoani,
Seuraamaan häntä tänne.
SALERIO.
Sen ma tein,
Ja syystäkin. — Antonio suosioonne
Sulkeutuu.
(Antaa Bassaniolle kirjeen.)
BASSANIO.
Ennenkuin tän kirjeen avaan,
Te kertokaa, kuin voi hyv' ystäväni.
SALERIO.
Ei pahasti, jos mieli ei lie sairas;
Ei hyvin, jos ei mieli hyvä. Kirje
Ilmaisee hänen tilansa.
(Bassanio lukee kirjettä.)
GRATIANO.
Nerissa,
No, sano tervetulleeks vieras tuolla. —
Salerio, terve! Mitä uutta kuuluu?
Kuin voi Antonio, kaupparuhtinaamme?
Hän varmaan onnestamme iloitseepi:
Me taljan voitimme kuin muinoin Jason.
SALERIO.
Jos taljan voittaisitte, min hän hukkas!
PORTIA.
Tuo kirje sisältääpi jotain julmaa:
Bassanion poskilta se punan vie.
Hyv' ystävä on kuollut, mikään muu
Ei mailmassa lujan miehen mieltä
Noin muuttaa voi. Kuin? Vielä pahempaa?
Bassanio, minä puolet olen teistä,
Ja mulle pitää puolet kaikesta.
Mi tuossa kirjeess' on.
BASSANIO.
Oi, rakas Portia,
Täss' sanaa pari ilkeint' on, kuin koskaan
On paperia tahrannut. Oi, neiti,
Kun lempen' ensin tunnustin ma teille,
Niin lausuin, että rikkauteni kaikki
Juoks' suonissani, — ylimys' ett' olin.
Ja totta oli se, mut, armas neiti,
Nyt saatte nähdä että kehuin liiaks,
Kun tyhjäks itsen' arvasin. Kun virkoin,
Ett' olin tyhjä, ois mun tullut virkkaa,
Ett' tyhjää tyhjemp' olen: itse, nähkääs,
Ma velkaan jouduin kunnon ystävälle.
Ja hänet velkaan saatoin pahimmalle
Viholliselleen. Täss' on kirje, neiti;
Tuo paper' on kuin ystäväni ruumis:
Jokainen sana ammoittava haava,
Jost' uhkuu sydänveret. — Tottako?
Kaikk' onko mennyt? Menestyst' ei missään?
Ei Lissaboniss', Indiass', Afrikassa,
Tripoliss', Englannissa, Meksikossa?
Kareista, noista kaupan hirmuist', ehjän'
Ei ykskään laiva päässyt siis?
SALERIO.
Ei ykskään.
Lisäksi näyttää että, jos häll' oiskin
Rahoja juutalaiselle nyt maksaa,
Tuo niist' ei huolis. Min' en ole nähnyt
Olennon, jolla ihmismuoto on,
Niin ahnehtivan toisen turmiota.
Hän aamuin kiusaa dogia ja öisin,
Ja valtakunnan vapautta vainoo,
Jos oikeutt' ei saa hän. Kauppamiestä
Kakskymment', arvokkaimmat senaattorit
Ja dogi itse hänt' on lepytellyt,
Mut häijyn juonikkaana hän vaan änkää;
Oikeuttaan, sakkojaan ja velkomistaan.
JESSIKA.
Kun koton' olin, muistan kuin hän vannoi,
Maanmiesten Tubalin ja Chusin kuullen,
Ett' ennen hän Antonion lihan tahtoo
Kuin kaksinkymmenittäin velan määrän.
Jos laki, arvo, valta sit' ei estä,
Pahasti varmaan käy Antonio-raukan.
PORTIA.
Rakasko ystävä noin hädäss' on?
BASSANIO.
Niin, rakkain ystäväni, lempein mies,
Ja väsymättömin ja alttiin henki,
Miss' apua on tarvis; mies, joll' on
Enemmän vanhan Rooman kuntoisuutta
Kuin kellään, jok' Italian ilmaa henkii.
PORTIA.
Kuin suur' on velka?
BASSANIO.
Minun puolestani
Kolmetuhat dukaattia.
PORTIA.
Eikö muuta?
Kuustuhat antakaa, ja velka rikki.
Kuustuhat kaksin, kolmin kertokaatte,
Ennenkuin sellaiselta ystävältä
Bassanion tähden hiustakaan saa taittaa.
Mut ensin kirkkoon, saadaksenne vaimon;
Venetiaan sitten ystävänne luokse:
Milloinkaan Portian vieress' ette maata
Saa miellä häirityllä. Kultaa saatte;
Vaikk' kahteenkymmeneen noin turhaan velkaan.
Se maksakaa; Antonio tänne tuokaa;
Sill' aikaa elämme Nerissan kanssa
Kuin tyttöset ja lesket. Joutukaatte!
Hääpäivänänne lähteä te saatte.
Palatkaa veikkoinenne ilomiellä;
Jos kalliskin, sit' armaamp' ootte vielä. —
Mut ystävänne kirjeen kuulla soisin.