SHYLOCK. Tahdon saada varmuuden, voinko; ja saadakseni varmuuden, tahdon miettiä asiaa. Saanko puhutella Antoniota?

BASSANIO. Jos suvaitsette ruokailla kanssamme.

SHYLOCK. Kyllä! Haistella sianlihaa; syödä sitä majaa, johon teidän profeettanne, Nazarealainen, paholaisen manasi! Ostaa tahdon ja myydä, käyskennellä ja työskennellä kanssanne, ja muuta sellaista; vaan syödä kanssanne, juoda kanssanne, rukoilla kanssanne en tahdo. Mitä uutta Rialtosta? — Ken se tuossa tulee?

(Antonio tulee.)
BASSANIO.
Signor Antonio.
SHYLOCK (syrjään).
Kuin katse häll' on viekkaan publikaanin!
Ma vihaan hänt', ett' on hän kristitty,
Enemmän toki siit', ett' ilmaiseks hän
Sulasta tyhmyydestä lainoj' antaa,
Vähentäin sillä korkomäärän meiltä.
Hänt' iskeä jos voisin lonkkaan kerta,
Kylläisen koston äkä vanha saisi.
Hän vihaa pyhää kansaamme, ja haukkuu,
Isoissa kauppaseuroissakin, minut
Ja toimeni ja rehellisen voiton
Vääräksi voitoks. Kirous heimolleni,
Jos sen suon anteeks!
BASSANIO.
Kuulettenko, Shylock?
SHYLOCK.
Nykyiset varani par'aikaa lasken,
Ja miten nyt voin arviolta muistaa,
Niin kolmetuhat dukaattia täyteen —
En oiti antaa voi. — No, mitä siitä?
Varakas juutalainen, Tubal, mulle
Ne hankkii. — Vait! kuin moneks kuukaudeksi ¦
Ne lainaatte? — (Antoniolle) Oh, signor, rauha teille!
Juur puhelimme teistä, jalo herra.
ANTONIO.
Shylock, vaikk'en ma koskaan lainatessan'
En ota enkä anna korkoa,
Tok' ystäväni kovan puutteen vuoksi
Nyt tavan rikon. — Tietääkö hän määrän? —
SHYLOCK.
Kyll', kyllä, kolmetuhat dukaattia.
ANTONIO.
Ja kolmeks kuukaudeks.
SHYLOCK.
Sen unhotin ma:
Kolmeks kuukaudeks; — niin, niinhän puhe.
No, teidän takuullanne! Mutta — Kuulkaas,
Sanoitte, luulen ma, ett' ette koskaan
Korolla lainaa rahoja.
ANTONIO.
En koskaan.
SHYLOCK.
Laabanin lampaita kun Jaakob kaitsi,
Tuo Jaakob pyhäst' Abrahamistamme
(Sen viisas äiti oli aikaan saanut,)
Ol' kolmas valta-isä, — oikein, kolmas, —
ANTONIO.
Miks häntä? Kiskoiko hän korkoa?
SHYLOCK.
Ei korkoa; ei mitä koroks suoraan
Sanotte: nähkääs mitä teki Jaakob.
Kun hän ja Laaban sopineet ol', että
Kaikk' kirjavat ja kailot karitsat
Sais Jaakob palkakseen, niin talven suussa
Kun lampaat kiimoillansa oinast' etsi
Ja villaisien vanhempien kesken
Kun siitostyö juur' oli parhaillaan,
Niin sauvoja tuo viisas paimen kuori,
Ja luonnontoimituksen kestäessä
Kiimaisten uuhten etehen ne pisti;
Kun tiinehtyivät nuo ja karitsoivat,
Tul' lampaat kirjavat, ja ne sai Jaakob.
Näin voitti hän ja tuli siunatuksi;
On voitto siunausta, paitse varkaan.
ANTONIO.
Siis palvel' Jaakob onnen kaupall' aivan,
Sen määräämisehen ei hällä valtaa,
Vaan taivaan käs' sen ohjas. Korollenko
On puolustusta tuo? Vai lampait' onko
Ja oinaita sun hopeas ja kultas?
SHYLOCK.
En tiedä; pian vaan ne sikiävät. —
Mut kuulkaa, signor.
ANTONIO.
Huomatkaa, Bassanio,
Hyväkseen piru raamatunkin kääntää.
Pyhyyteen perustuva häijy sielu
On niinkuin konna, hymy poskillansa,
Omena kaunis, sisuksestaan mätä.
Oi, kuink' on kaunis viekkauden kuori!
SHYLOCK.
Kolm'tuhat dukaattia! kaunis summa!
Ja entäs korko: — kolme kahteentoista —
ANTONIO.
No, Shylock, saako jäädä teille velkaa?
SHYLOCK.
Signor Antonio, usein, monta kertaa
Olette haukkunut mua Rialtossa
Rahoistani ja koroistani. Kärsin
Sit' aina, nykäyttäin vaan olkapäitä,
Sukumme merkki kärsimys kun ompi.
Sanoitte pakanaks mua, verikoiraks,
Ja sukumekolleni syljitten,
Vaan senvuoks että omaani ma käytän.
No niin, nyt näytte tarvitsevan mua.
Niin, niin! Nyt tullaan luo ja sanotaan:
"Tuo rahaa, Shylock!" niin te sanotte,
Te, joka räkäsitte partani,
Ja potkitte mun niinkuin vieraan koiran
Ovesta maalle. Rahaa pyydätten te:
Mit' on mun vastaaminen? Vastaisinko:
"Rahaako koirall' on? Kuink' antaa lainaks
Voi kolmetuhat dukaattia tiisti?"
Pitääkö kumartaa mun, ja kuin orja,
Vähissä hengin, nöyrin kuiskutuksin
Sanoa näin:
"Niin, viime keskiviikkon', armas herra,
Syljitte minuun, potkitten mua taannoin,
Sanoitte koiraks taannoin; tämän summan
Nyt siitä suosiosta lainaan teille."
ANTONIO.
Ma samaks milt' en sano sua taas,
Taas sylje päälles, potkaise sua taasen.
Jos lainaat summan tuon, sit' ystävänä
Äl' anna; milloin ystäv' ystävältä
Mahosta metallista sadon vaatii?
Ei, ennen vihamiehelles se lainaa;
Jos häviää hän, tyynemmällä miellä
Voit sakkos ryöstää.
SHYLOCK.
Kas, kas, mikä melu!
Sovussa tahdon, ystävyydess' olla,
Häpeän unhottaa, min teiltä kärsin,
Teit' auttaa puutteesta, enk' äyriäkään
Koroksi ottaa, ettekä mua kuule.
Se armiast' on.
ANTONIO.
Armiasta ois se.
SHYLOCK.
Sit' armiaisuutta nyt osoitan.
Notaarin käymme luo, te velkakirjan
Minulle piirrätten; ja lystin vuoksi,
Jos määräpaikalla ja määrä-aikaan
Niin ja niin suurta summaa ette maksa,
Kuin suostumuksessa on määrätty,
Panemme sakoks vastaavaisen painon
Tuoretta lihaa, jonka leikata saan
Mist' osasta vaan tahdon ruumiistanne.
ANTONIO.
No, olkoon menneeks! siihen ehtoon suostun,
Ja armiaaksi kiitän juutalaista.
BASSANIO.
Moist' ehtoa mun tähten' älkää tehkö;
Edelleen puutetta ma ennen kärsin.
ANTONIO.
Oi, älä pelkää! Min' en tässä hukkaa.
Kuukauden kahden päästä — kuukautt' ennen
Kuin maksupäivä on, — sen velan arvon
Saan kolme kertaa kolmasti ma kokoon.
SHYLOCK.
Oi, isä Abraham! noita kristityitä!
Heit' oma kovuus toisten ajatusta
Epäilemähän vaatii. — Sanokaapas,
Jos maksupäivän jättää hän, mik' etu
Tuon sakon velkomisesta on mulla?
Miehestä saatu naula miehen lihaa
Niin hyötyisää ja arvokast' ei ole
Kuin lampaan, härjän, vuohen liha. Nähkääs,
Tän ystävyyden teen vaan hälle mieliks:
Jos suostuu hän, hyv' on; jos ei, hyvästi!
Hyvyydestän' mua älkää solvatko.
ANTONIO.
Ma kirjoitan sen kirjan alle, Shylock.
SHYLOCK.
Notaarin luo siis oiti lähtekää.
Tuo hauska ehto selvitelkää hälle.
Dukaatit kokoon haalimaan käyn heti,
Ja silmään huonettani, joka halluss'
On löyhän, epätaatun roiston. Oiti
Ma tulen.
ANTONIO.
Riennä, hyvä juutalainen.
(Shylook lähtee.)
Tuo tulee kristityks; hän muuttaa mieltä.
BASSANIO.
En kärsi konnan suussa korukieltä.
ANTONIO.
Pois tule! täss' ei epäilyksen paikkaa:
Mun laivan' saapuu kuukautt' ennen aikaa.
(Lähtevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Belmont. Huone Portian talossa.
(Maroccon prinssi seurueineen, Portia, Nerissa ja muita
hänen seuralaisiansa astuu sisään. Torven toitotusta.)
MAROCCO.
Mua älkää halveksiko muodon tähden,
Se varjokas on puku kirkkaan päivän,
Jonk' olen naapuri ja heimolainen.
Mies tuokaa kaunein pohjolasta, missä
Jääpuikon tuskin sulaa Phoiboon liekki,
Ja teille mieliks isketämme koitteeks,
Punaisempaako veri mun vai hänen.
Näköni, nähkääs, neiti, säikyttännä
On urhoja; ja vannon kautta lemmen:
Lumonnut on se maani parhaat immet.
En tätä hipiää ma muuhun vaihtais
Kuin suosioonne, kuningatar armas.
PORTIA.
Ei nirsot tytön-silmän pyyteet yksin
Mun valintaani määrää, vaan sen lisäks
Tuo kohtaloni arvanheitto multa
Vapahan vaalin oikeuden kieltää.
Mut, jos ei ois mua isä rajoittanna,
Ja viisaudessaan määrännyt sen vaimoks,
Ken sillä lailla voittaa mun, kuin kerroin,
Te, jalo prinssi, minun silmissäni
Niin puhdas oisitte kuin joku toinen
Mun kosijoistani.
MAROCCO.
Ma kiitän siitä.
Lipasten luo siis, pyydän, minut viekää
Nyt onnen koitokseen. Tuon säilän kautta, —
Mi Sophin löi ja Persiankin prinssin,
Ja kolme kertaa Solimanin voitti —,
Masentaisin ma hurjimmankin katseen,
Rohkeinta miehen mieltä vastustaisin,
Imevät emäkarhun pojat veisin,
Ivaisin leijonaa, mi saalist' ärjyy,
Sun voittaakseni, neiti. Mutta, ah!
Kun Herkules ja Lichas arpaa lyövät,
Ken heist' on uljaampi, voi sattumalta
Heikompi käsi parhaan heiton heittää.
Näin voittaa palvelija Alcideen;
Myös minä, johdoss' onnen sokean,
Kadottaa voin, min huonomp' ehkä saapi,
Ja harmiin kuolla.
PORTIA.
Onnen kauppa täss' on;
Lain älkää valitko, tai vala tehkää;
Jo ennen valintaa: ett' ette koskaan,
Jos väärin valitsette, naisen kanssa
Puhele naimisesta. Miettikää siis.
MAROCCO.
En sitä tee; siis onnikauppaan suoraan.
PORTIA.
Ei, kirkkoon ensin; jälkeen puolisen —
Vast' alkaa koitos.
MARICCI.
Onni, apuhus
Ma luotan: siunaus tai kirous!
(Torven toitauksia; he lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Venetia. Katu.
(Lancelot Gobbo tulee.)