LANCELOT. Totta toisen kerran, omatuntoni sallii minun karata isäntäni, tuon juutalaisen tyköä. Vihamies nyhkäisee hiastani, kiusaa minua ja sanoo: "Gobbo, Lancelot Gobbo, hyvä Lancelot", tai: "hyvä Gobbo", tai: "hyvä Lancelot Gobbo, koivet selkään, loikkaus vaan, ja matkaan!" Omatunto sanoo: "älä; varo, kunnon Lancelot, varo, kunnon Gobbo", tai, kuten ennen on sanottu: "kunnon Lancelot Gobbo, älä karkaa; anna karkaamiselle aika potku." Hyvä; tuo vorpiiskattu vihamies käskee minua matkaan: "mars!" sanoo vihamies, "pois!" sanoo vihamies, "mitä aattelet, ota sydän kouraasi ja karkaa!" sanoo vihamies. Hyvä; omatunto, sydämeni kaulaan karaten, sanoo sangen viisaasti mulle: "Lancelot, kunnon ystävä, sinä kunnon miehen poika", — tai oikeammin kunnon vaimon poika, sillä, totta puhuen, isässäni oli jotakin omituista, jonkinlaista liikamakua, hieman maistelemisen vikaa —; hyvä; omatunto sanoo: "Lancelot, älä liikahda!" "Liikahda vaan!" sanoo vihamies; "älä liikahda!" sanoo omatunto. "Omatunto", sanon minä, "neuvosi on hyvä. Vihamies", sanon minä, "neuvosi on hyvä"'. Jos antaun omantunnon haltuun, niin täytyy minun jäädä herrani, juutalaisen tykö, joka, Herra nähköön! on pirun sukua. Ja jos juutalaisen luota karkaan, niin antaun vihamiehen haltuun, joka, luvalla sanoen, on piru itse. Toden totta, tuo juutalainen on oikea piru eläväisessä hahmossa, ja omantuntoni nimessä, on omatuntoni tavallansa ilkeä omatunto, kun se koettaa neuvoa mua jäämään juutalaisen tykö. Vihamies antaa minulle paljoa ystävällisemmän neuvon; minä karkaan, vihamies; kantapääni ovat sinun vallassasi; minä karkaan.
(Vanha Gobbo tulee, vasu kädessä.)
VANHA GOBBO. Nuori herra, kuulkaas, olkaa hyvä, sanokaa, mistä mennään herra juutalaisen tykö?
LANCELOT (syrjään). Herra Jumala! sehän on minun täysiverinen isäni, joka on enemmän kuin uppisokea, aivan tuppisokea, kun ei minuakaan tunne. — Pannaanpa hiukan koetellen miestä.
VANHA GOBBO. Nuori herra ja munsyöri, olkaa hyvä, sanokaa, mistä mennään herra juutalaisen tykö?
LANCELOT. Kääntykää oikealle ensi kulmassa, mutta kaikkein ensimmäisessä vasemmalle; no, peijakas, aivan ensimmäisessä kulmassa älkää kääntykö kummallekaan kädelle, vaan kääntykää suoraa tietä juutalaisen taloon.
VANHA GOBBO. Pyhät ja enkelit! sitä tietä on vaikea löytää. Voitteko sanoa, tokko eräs Lancelot, joka on hänen tykönään, on hänen tykönään vai ei?
LANCELOT. Nuorta Lancelot herraako tarkoitatte? — (Syrjään.) Huomatkaa nyt; nyt alkaa leikki. — Nuorta Lancelot herraako tarkoitatte?
VANHA GOBBO. En herraa, herraseni, vaan köyhän miehen poikaa. Hänen isänsä, vaikka minä sen sanon, on köyhän köyhä kelpo mies, ja, Jumalan kiitos, hyvin voipa.
LANCELOT. Hyvä; olkoon isä mitä hän on; puheena oli herra Lancelot.