Ken kaukonäkevän silmällä katselee ihmisruumista ja sitä valtavaa elonvirtausta, joka kaikkeuden akaashisesta aineesta virtaa ihmisen olemukseen, ei suinkaan pidä ihmeenä, että moni näkijä on puhjennut sanomattoman riemun valtaamana vertaamaan ihmistä enkeleihin, Jumalan lähettiläisiin maan päällä, sillä se voiman keskitys, jonka ihmisen näkymättömien kirkkaiden ruumisten välityksellä jätetään ihmisen käytettäväksi, tekee ihmisestä kerran olennon, josta voidaan sanoa, kuten ennen heprealainen runoilija lauloi:
Kun minä katselen taivaita Sinun kättesi töitä, kuuta ja tähtiä, jotka olet luonut (niin kyselen): mitä on ihminen, että häntä ajattelet ja ihmisen poika, että hänestä huolehdit; olethan tehnyt hä- net enkelten kaltaiseksi ja kruunannut hänet kunnialla ja kirkkaudella? Sinä sallit hänen tulla kättesi töitten valtiaaksi ja olet kaikki alistanut hänen jalkojensa alle.
Herra kuinka ihana onkaan nimesi yli koko maanpiiriin!
(Ps. 8: 4-8, 10).
SIELUN SILMÄ JA SILLÄ NÄHTY IHMINEN.
Kuten edellisestä näkyy, on kokemusperäisen tieteen onnistunut murtaa ahdasmielisten materialistien rakentamat etuvarustukset ihmisruumiin melkein luoksepääsemättömän ja voittamattoman linnotuksen ympäriltä, vallottamalla tutkimuksiensa esineeksi paitsi fyysillistä ruumista, myöskin sen eetterisen kaksoispuolen. Tällä vallotuksella oli myöskin toinen suurenmoinen seuraus: aineen ääriviivojen laajentuessa nähtiin, ettei suinkaan vielä oltu päämaalia saavutettu, vaan että vallotustyö oli saanut uuden suunnan, joka tarmokkailla ponnistuksilla voisi vihdoin viedä tarkotuksenmukaiseen tulokseen. Olihan nähty vilahduksia vielä hienompiaineisistakin ruumiista ihmisruumiin valunnoksissa: eetteri- ja astraliruumiista, ja nyt tuli kysymys, kuinka olisi saatava tutkimuksen alaisiksi nuo uudet aine-yhdistelmät, joiden olemassaoloa ei enää voitu epäillä. Mutta jo tieteilijöiden antamat pintapuoliset nimitykset: "sisäinen aura", "ulkoinen aura" ja "ultra-ulkoinen aura" tuo ilmi seikan, ettei havainnollinen tiede tähänastisissa tutkimuksissaan ollut voinut tunkeutua ulkokuorta syvemmälle. Korkeintaan oli se määritellyt näkymättömien ruumisten ulkonaisen aseman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen nähden.
Työn rajottuminen on nähtävästi aiheutunut siitä, ettei yhdellekään havainnollisen tieteen harrastajalle ole onnistunut löytää työasetta, jolla hänen olisi ollut mahdollista tutustua tämän uuden aineen hienoon kokoomukseen, vaikkakin hän on todennut sen olemassaolon ja useita sen ominaisuuksista.
Ainoat tiedonannot, joita löytyy tältä alalta, ovat yksinomaan salatieteellisen tutkimuksen kautta saatuja. Mutta ennenkuin tarkemmin tuodaan esille tämän viimeksimainitun tutkimustavan tuloksia ihmiseen nähden, on tarpeen hiukan tarkastaa sitä maaperää, josta nämä totuudet ovat esiinkaivetut, ynnä työasetta, jolla tutkimuksen tulokset saatiin tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle.
Joudumme silloin heti tekemisiin aineen kanssa, jolle havainnollinen tiede ei ole antanut nimeäkään ja jota salatieteelliset tutkijat kutsuvat astraliaineeksi ("tähtiaineeksi") sen erinomaisen kirkkauden ja läpikuultavaisuuden takia.
Tämän aineen laatu, sen hienous, läpikuultavaisuus ja suuri molekylivärähdysten nopeus vaatii aivan erikoisen aistin ihmisessä tutkimuksia varten. Ja salatieteilijät väittävät, että heidän keskuudessaan löytyy henkilöitä, joiden on onnistunut kehittää ruumiissaan tuo aisti, minkä he erikoisesti harjottamalla ovat voineet sovelluttaa tekemään havainneita astraliaineessa. Tämänkin aistin olemassaolo on jo tavallaan havainnollisen tieteen hyväksymä. Se on näet ilmennyt kokeilujen sivutuloksena edellämainituissa patologisissa hypnoosissa ja somnabulisissa ilmiöissä. He kutsuvat sitä eri nimillä: milloin "lucidite'ksi", milloin "sisäiseksi autoskopiaksi" j.n.e. Jokapäiväisessä kielessä on se tunnettu nimellä kuudes aisti, ja sillä tarkotetaan silloin henkilön kykyä nähdä tavallisen fyysillisen aineen läpi aineeseen, joka on rakenteeltaan aivan toisenlaista kuin fyysillinen aine. Tämä vastaa juuri salatieteilijöiden kuvaamaa astraliainetta. Ja samoinkuin tavallisella näkemyksellä täytyy olla elin, jolla se vastaanottaa ulkomaailmasta eetterin värähdykset, jotka se sitten kehittää erityisissä aivo-osasissa subjektivisiksi näkösensatsioneiksi, niin väittävät salatieteilijät myöskin astralisella näkemyksellä olevan elimensä, jonka toiminnan avulla astralivärähtelyt voidaan saada personallisesti tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle. Nämä elimet olisivat heidän väitteensä mukaan aivoissa löytyvät pienet rauhasen tapaiset lisäkkeet: hypophysis cerebri eli "alapuolinen aivolisäke", ja glandula pinealis eli "käpyrauhanen", jotka nyt ovat näennäisesti surkastuneessa tilassa. Näistä edellinen välittää alempaa ja jälkimäinen ylempää astralista näkemystä — riittäen aina mentaalitason piireihin saakka. Mainituiden elinten enemmän tai vähemmän kehittyneestä toimintakyvystä riippuu tietysti astralisen näön terävyys ja astralisten näkemysten arvo.