Voi näet usein niinkin käydä, että luonnottomilla menettelyillä on saatu nämät elimet toimimaan. Silloin henkilön näkemykset ovat yhtä sekavat ja epäluotettavat kuin sairaalloisen silmän tai minkä väärin asetetun optillisen koneiston tahansa.
Ettei tämä salatieteilijäin esiintuoma väite käpyrauhasen toiminnasta ole niinkään tuulesta temmattu, käy selville, kun luodaan lähempi silmäys käpyrauhasen merkitykseen, mikäli siitä on ylimalkaan tietoa.
Anatomi L. Testut kirjottaa siitä anatomisessa teoksessaan "Neurologie" seuraavasti:
"Vasta viimeisinä aikoina on vihdoinkin onnistuttu löytämään tutkimustapa, joka heittää valoa tähän niin pimeään ja viime aikoihin saakka tuntemattomaan elimeen. On käännytty vertailevan anatomian puoleen, joka tähänastisilla saavutuksillaan tarjoaa asian ratkaisua varten ennen huomaamattoman asianhaaran. Muutamilla alempien ryhmien luurankoisilla, etenkin sisiliskolla, näemme käpyrauhasen kehittyvän pitkään kannakkeeseen, jolla se ohjaa itselleen tien ihon pintaa kohti. Lävistäen pääkopan seinämän, kehittyy se sitten ihon pinnan alla munamaiseksi elimeksi. Tämän elimen histologinen tutkimus osottaa, että käpyrauhasen solurakenne on aivan sama kuin silmän."
Kun oppinut anatomi sitten seikkaperäisen selityksensä lopulla, josta yhä selvemmin käy ilmi käpyrauhasen ja silmän yhtäläisyydet — antaaksensa piiskan iskun salatieteilijöille — puhkeaa sanomaan: "kuinka kaukana onkaan, kuten näkyy, tämä nykyinen tieteellinen tutkimus naurettavasta Descartesin ja Magendie'n hypoteesista" (että muka käpyrauhanen olisi sielun silmä), — niin tuntuu tuo isku kokonaan epäoikeutetulta. Salatieteilijöiden mielestä päinvastoin nämä havainnollisten tieteilijöiden tutkimukset yhä enemmän antavat tukea salatieteen väitteille. Onhan salatieteilijöiden otaksumalla ollut jo todennäköisyyden leima, kun he käpyrauhasessa ovat tienneet olevan jonkinlaista näköaistia, jota he nimittävät sielun näöksi eli sielun silmäksi, koska se elin jo ulkonaisessakin suhteessa osottaa yhdenlaisuuksia tavallisen fyysillisen silmän kanssa. Kun sitäpaitsi otetaan huomioon että salatieteilijät ovat tätä väittäneet jo aikoja ennen vertailevan anatomian saavutusten julkaisua, niin on asia painunut vaa'assa melkoisesti salatieteilijöiden puolelle eikä heitä vastaan. Ja kun filosofi Descartes aikoinaan lausui, että käpyrauhanen olisi sielun asunto, tarkotti hän sillä samaa, mitä nykyaikainen ihminen sanoo silmästä, että siinä on näkemisen asunto, eli että samoinkuin silmä on ihmiselle tavallisen fyysillisen näkemisen välikappale, on käpyrauhanenkin sielullisten ilmiöiden toimintaväline.
Vieläkin varmemmalle pohjalle astuvat salatieteelliset "hypoteesit" tuon vertailevan anatomian tekemän havainnon kautta, kun otetaan huomioon, että tämä merkillinen keksintö käpyrauhasen fysiologisesta merkityksestä tehtiin sisiliskolajissa Hatterin punctata, joka löytyy Uuden Seelannin eläinkunnassa. Tämä maa on jäte siitä suuresta kadonneesta maanosasta, joka sekä tiedemiesten sekä salatieteilijöiden piirissä on tunnettu Lemurian mantereen nimellä. Nyt salatiede opettaa, että tuona kaukaisena aikana, joka kulkee lemurisen kehityskauden nimellä, eläinkunnan näköaistimus oli niin sanoakseni vaistomaista eli epämääräisesti intuitivista laatua, ja että heiltä puuttui näköaisti kokonaan siinä merkityksessä kuin nykyään näköaistilla ymmärretään. Kun fyysillinen maailma ei ollut tiivistynyt ainelaatuunsa nähden siihen asteeseen, joka olisi edellyttänyt karkean fyysillisen näkemyksen tarpeellisuutta, olivat fyysilliset näköelimet silloin ihmisellä kehittymättöminä, rudimentarisina orgaaneina, ja sen sijaan käpyrauhanen toimitti näköelimen tehtäviä. Miljonia vuosia kestäneen kehityskauden aikana, ainemaailman tiivistyessä alkoi eläinkunta tarvita uutta elintä, joka vastaisi tarkotustansa uudessa ympäristössä. Silloin ihmiselle, joka ulkonaiseen muotoonsa nähden muodosti korkeimman jakson senaikuisesta eläinkunnasta, kehittyi vähitellen näköaisti siihen suuntaan, jommoisena se nykyään esiintyy, samalla kuin hänen entinen "silmänsä" yhä enemmän ja enemmän toimettomana kuihtui, tullen tarpeettomaksi uudessa kehityksessä. Tuona kaukaisena aikana, jolloin käpyrauhanen oli ihmisellä silmän asemasta, vastasi akaashan tiivistymisaste sitä ainetilaa, jota salatieteellisissä teoksissa kutsutaan astraliaineeksi. Ihmisen silloinen päivätajunta liikkui luonteenomaisesti astralimaailmassa, joka vastasi meidän nykyistä alitajuntaamme eli uni-maailmaa. Meidän päivätajuntamme taas oli heille yhtä hämärä kuin unitila nykyään meille. Vieläkin opettaa salatiede, että luonto ei koskaan rakenna mitään turhan takia. Kaikilla elimillä ihmisruumiissa on alkuansa löytynyt vain niiden perustyypit, joiden tulee vihdoin kehittyä mitä suurimpaan täydellisyyteen. Mutta sitä astralista näkemistä, joka esiintyi Lemurian aikuisella ihmisellä, ei suinkaan voida pitää käpyrauhasen toiminnan huippuna. Ihmisen yksilöllinen kehitys oli silloin siksi alhainen, että hän ei kyennyt personalliseen tietovarastoonsa liittämään niitä kokemuksia, joita tuon elimen käyttö hänelle tarjosi. Olihan yksilöllisyys vasta hiljakkoin astunut inhimillisen muodon asujaksi ja käpyrauhasen tehtävä rajottui siis toimimaan korkeintaan vain hänen välttämättömimpänä elämän ohjaajanaan silloisissa oudoissa olosuhteissa. Siksipä sanovat salatieteellisten koulujen opettajat, että tulevaisuudessa, elämän ylöspäin kohentuvalla kaarella, on ihmiselle vielä kerran koittava aika, jolloin tuo sama elin kehittyy uudelleen toimintaan. Silloin ne kokemukset, jotka lemurisena aikakautena vierivät pois jättämättä jälkeä ihmisen yksilöllisyyteen, uudistuvat ja kätketään pysyväisesti itsetietoisen ihmisen tietovarastoon. Ihmisen on sitä ennen tultava astralisen tajuntatason herraksi, samoin kuin hänen on saavutettava täydellinen yliherruus myöskin fyysillisessä maailmassa.
Löytyy useita menettelytapoja, joilla on mahdollista nykyaikaiselle ihmiselle saada nuo muinaisten aikojen elimet, aivolisäke ja käpyrauhanen, toimintaan, mutta näistä on hyväksyttävä ainoastaan ne ohjaukset, jotka tottunut salatieteellinen opettaja sovelluttaa erikseen kuhunkin oppilaaseen. Opettajan on tunnettava oppilaansa perinpohjin ja oltava perehtynyt hänen sieluelämänsä pienimpiinkin vivahduksiin.
Tämmöisissä olosuhteissa alkaa opettaja jouduttamaan oppilaansa kehitystä saattaakseen hänet jo aikaisemmin sille asteelle, jolloin astralinen näkö luonnostaan alkaisi puhjeta esille. Menettelytapa on sama, millä tottunut puutarhuri vaalii kukkaa ansarissa, antaen auringon sille helakasti paistaa, jolloin nuput pian aukaisevat uinuvat terälehtensä. Toisin sanoen hän erikoisissa suotuisissa olosuhteissa kiihottaa oppilaansa kehitystä ennen aikaansa, samoin kuin kasvin hoitaja hyötää kukan puhkeamaan ennen sen tavallista kukinta-aikaa. Muut menettelytavat johtavat päinvastoin taantumiseen. Koetetaan tavalla tai toisella, joko huumaavien narkotisten aineiden käyttämisellä tai ruumista raatelemalla askeesilla eli itsekidutuksella kuolettaa ihmisen nykyinen päivätajunta ja saada hänen tajuntansa taannutetuksi siihen entisyyden tilaan, jolloin astraliset toimintavälineet olivat sen ainoana silmänä. Tämä viimeksi mainittu menettely on kaikin puolin hyljättävä, sillä onneton on se nykyaikaisen kehityskauden ihminen, jolle astralinen maailma avautuu hänen ollessaan alhaisella sielullisella ja henkisellä asteella. Helposti muotoja luova astraliaine kuulakkaana ja nopeasti värähtelevänä synnyttää silloin ihmisen tajunta-piiriin sen alhaista astetta vastaavia mielikuvia, joiden laatu erikoisuudellaan ja outoudellaan saattaa ihmisen helposti pois tasapainostaan. Tavallisimmin joutuu ihminen silloin mielipuolisuuden kovaonniseen tilaan.
Minkälainen on sitten näky, kun ihmisen astralinen näkemys avautuu oikealla tavalla ja oikeaan aikaan?
Yksi aikamme suurimmista selvänäkijöistä C.W. Leadbeater teoksessaan
"Selvänäköisyys" kirjottaa seuraavalla tavalla: