Mistä se on johtunut?
Siitä yksinkertaisesta syystä, että kokemuksen nojalla on huomattu todeksi Origeneen huomautus pyhien kirjojen eri lukemistavoista. On nähty kallisarvoisen jalokiven kimallus vanhan vertauskuvannollisen vaipan alla — välähdys totuuksista, joilla on ollut oleellinen merkitys ihmisen henkisessä kehityksessä.
Mutta onko mahdollista, kysynee joku, että syntiinlankeemiskertomuksella ja etenkin sen dramaatisella käärmekohtauksella, olisi jotakin historiallista pohjaa?
Vastaus on ehdottomasti kielteinen, jos pidetään kiinni nykyisistä vallallaolevista historiallisista käsitteistä. Kirjaimellisessa merkityksessä ei tiedetä mitään Edenin paratiisista eikä ajanjaksoista, jolloin tuo ensimäinen ihminen Adam olisi elänyt. Raamatunkin kertomuksista voidaan päinvastoin tehdä johtopäätöksiä, että Adam ja Eva ei suinkaan ollutkaan maan ensimäinen ihmispari, koska Adamin vanhimman pojan Kainin sanotaan muuttaneen Nodin maalle, siis asuttuun seutuun, ja perustaneen siellä kaupungin, sekä perheytyneen. Vieläkin enemmän luonnottomalle, melkeinpä lapselliselle, tuntuu se vanhojen jumaluusoppineiden väite, että paratiisin historiallinen näytelmä olisi tapahtunut niin myöhäisellä ajalla kuin 4,000 vuotta ennen meidän ajanjaksomme alkua eli noin 6,000 vuotta sitten. Tuommoisiin tuloksiin joudutaan kun kirjaimellisesti ilman avainta ryhdytään selittämään salatieteellisiä kirjotuksia.
Kokemusperäiset historialliset tutkimukset, jotka perustuvat muinaisaikuisten esineiden ja kirjotusten tutkimiseen, ovat jo useilla tuhansilla vuosilla siirtäneet "Edenin" tapahtumat ajassa taaksepäin ja vieläkin kauemmaksi ovat ehtineet luonnontieteitten tutkijat: geologit ja orgaanisen kehitysopin tutkijat, kuten Darwin ja Haeckel, jotka laskevat elimellisen kehityskulun ikää sadoissa miljonissa vuosissa. Ja mikä on sitten näiden tutkimusten lopullinen tulos? Se kummallinen totuus, että ihmiskunta kerran, elämänkehityksen kaukaisessa lapsuudenajassa, on elänyt kuvannollisesti puhuen "Edenin" paratiisissa, jolloin sen kehitys oli siihen määrin lapsen tilassa, että se ei tiennyt erotusta hyvän ja pahan välillä, yhtävähän kuin eläinkunta nykyisin. Ihmiskunnan korkein vaisto tuona aikana esiintyi sen tunne-elämässä ja oli kehittynyt korkealle erikoisiksi vietti-ilmauksiksi kuten eläimillä. Nämä vietit sitten vaistomaisesti, ilman ajatuskykyä, määräsivät eläinihmisen elintehtävät.
Näin on havainnollinen tiede tälläkin tutkimusalalla vähitellen astunut totuuksien piiriin, jotka ovat luettavat kuuluviksi salatieteen alaan — niiden metafyysillisen luonteen takia.
Mitä näkee sitten salatieteilijä noilla pyhän kirjan hämärillä lehdillä?
Niistä avautuu tutkijan silmien eteen ihmeellinen tapahtumien sarja, jossa punaisena lankana esiintyy suuren Elämän monipuolinen kehityskulku. Ihmisen kehitys muodostaa vain yhden silmuksen tuossa ketjussa, mikä alkaa Elämän hienoista henkisistä lähteistä ja sitten tiivistyy fyysilliseksi ainemaailman karkeammissa kerroksissa. Luomiskertomuksen päivät venyvät suunnattoman laajoiksi kehityskausiksi, ja kertomuksen huippuna ilmenee ihminen, maaplanetan kehittynein fyysillis-orgaaninen ilmiö. Raamatun luomiskertomus lopetetaan merkilliseen syntiinlankeemuksen tapahtumaan, jolloin ihminen karkotetaan ulos Edenin paratiisista. Hänen vastaisen kehityksensä voittokulkua viittaa vain tuo kummallinen arvotuksen tapainen lause: "vaimon siemen on kerran rikki polkeva käärmeen pään."
Mutta kuinka hämärä ja peitetty raamatun kertomus onkin, voidaan siitä kumminkin saada selviä viittauksia, mihin salatieteelliseen aikaan "syntiinlankeemus" tähtää. Kun kerrotaan vaimon luomisesta miehen kylkiluusta vähää ennen lankeemusta — jonka jälkeen "Jumala teki heille nahkavaatteet", niin on helppo ymmärtää, että kuvaus tarkottaa sitä lemurisen aikakauden osaa, jolloin ihmiskunta vielä oli kaksineuvoinen eli hermafrodiitti, josta se sitten itsetiedottomasti "unen" aikana vähitellen jakautui kaksineuvoiseksi eli eri sukupuoliin. Toisin sanoen, ihmiskunta silloin oli muodollisesti samalla kehitysasteella kuin meidän päiviemme kaksineuvoiset eläimet.
Tämän kehityskauden sanovat kaikki salatieteilijät olleen noin puolivälissä lemurista aikaa, ja sen ajan ulkonaiset olosuhteet muodostavat täten taustan syntiinlankeemuksen draamalliselle tapahtumalle, jota täydellä syyllä voidaan kutsua "järjen synnyksi". Henkilöinä siinä esiintyy sukupuoliin jakautunut ihmismuodon perustyyppi, esi-ihmiskunta, joka juuri oli muodoltaan noussut siksi paljon senaikuista eläinkuntaa korkeammalle, että se odotti Jumalaa "puhaltamaan häneen elävän hengen". Muut tekijät ovat hyvän ja pahan tiedon puu ja käärme.