Tämä suurenmoinen tapahtuma on ensimäinen kohtaus syntiinlankeemus-näytelmässä. Ihmiselämän näyttämölle astui suuria henkiolentoja, viisauden lohikäärmeitä, joiden tehtävänä oli opettaa ihmistä käyttämään vasta sarastavaa järjen valoa.
Samoihin aikoihin kuin nämä "käärmeet" tulivat ihmisten keskuuteen, oli näet maan ihmisten kehitys saanut melkoisen sysäyksen ylöspäin. Likinnä maata olevalla kehitysketjulla — kuuketjulla — oli näet kehittynyt järkiolentoja, jotka taas olivat vailla astralista, eetteristä ja fyysillistä työasetta. Kun maan ihmiskunnassa oli tarjolla heille tuo heidän kehitysastettaan vastaava ja kaivattu käyttöväline, niin astuivat he silloin näiden maisten olioiden henkisiksi minuuksiksi — jolloin ihmisen mielessä ensikerran välähti järjellinen ajatus.
Se oli näytelmän toinen kohtaus.
Vähitellen, pitkien ajanjaksojen aikana, johtivat sitten opettajat eli käärmeet esi-ihmiskunnan kehitystä, johtaen sen vihdoin sille asteelle, että oli mahdollista yhä enemmän antaa ihmisen itsetietoisesti syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, s.o. paljastaa hänen yksilöllinen järkeilynsä eli individualitetinsa, Tätä kehityksen kolmatta suurenmoista aikakautta tarkottaa Jeesuksen lauselma "saatanasta, joka salaman tavoin tuli taivaasta alas", koska se tapaus vielä nytkin salatieteilljäin silmälle näkyy salaman tapaisessa valokehyksessä.
Vasta näin yksilöityneen ihmisen kanssa voi hänen sisäinen Jumalansa keskustella — huutaa hänelle: "Adam missä olet" ja tehdä hänet edesvastuulliseksi toiminnastaan.
Tämä järjen lisäys kuvasti ihmiselle ilmenneen elämän ihanana puuna, jonka hedelmät olivat todella "kauniit nähdä ja hyvät syödä" ja hän ymmärsi, että ainoastaan syömällä sen hedelmää, s.o. käyttämällä ainetta hänelle kerran onnistuisi oppia tuntemaan sen ominaisuudet. Ja kerran aineen maljasta maistettuaan, syntyi ihmisessä himo saada tyhjentää se pohjaan saakka. Näin sitoo hän aikakausiksi itsensä ilmenneeseen maailmaan ja ulkonee Edenin taivasmaailmasta. Tämä elämänhalu "Tanha" se on, joka sitten "Cherubimina" vartioitsee tulevaisuuden taivasmaailman häämöittävää ovea ja järjen kaksiteräisellä miekalla ehkäisee ihmistä enää astumasta takaisin siihen eläimelliseen Edeniin, jossa hän eli varhaisemmalla lapsi-asteellaan.
Syntiinlankeemisen kosmillisen kuvan täydentämiseksi mainittakoon sivumennen, että todellakin syttyi "viha" vaimon ja käärmeen siemenen välille.
Vaimon siemen salatieteellisessä ajattelussa kuvaa nimittäin vieläkin korkeampaa tajunnantasoa kuin järki, nimittäin itsetietoisen rakkauden buddhista tasoa, jolle eristäytyminen on vaarallisin pahe.
Kun nuori ihmiskunta kulki oman järkensä teitä, hyljäten käärmeiden opettaman viisauden polun, oli siitä seuraus, että heidän kehityksensä päättyi mitä vaarallisimpiin tuloksiin. Eristäytyneinä korkeasta johdostaan, neljännen eli atlantilaisen rodun ihmiset käyttivät järkensä apua löytääkseen itsekkäälle himoluonnolle mitä julkeimmat tyydytyskeinot. Silloin "käärmeen pisto" osui heille kantapäähän ankaran karmillisen rangaistuksen, "vedenpaisumuksen" muodossa, joka tuhosi silloisen ihmiskunnan melkein sukupuuttoon. Saman "piston" karmillinen seuraus on myöskin, että nykyinen ihmiskuntamme, atlantilaisen rodun lapsi, on vielä eristäytymisen myrkyttämä ja maistaa sen katkeria hedelmiä sekä menneisyydestään että nykyisyydestään.
Tällä kosmillisella kuvalla on myöskin vastaavaisuutensa mikrokosmoksessa eli ihmisessä. Valo, joka "taivaasta salaman tavoin" laskeutui maan päälle ihmisten sydämiin, koettaa valaista ihmiselle eroa hyvän ja pahan välillä, ihmisen alinomaa syödessä hyvän ja pahan tiedon puusta jokapäiväisessä elämässään. Järki ihmisessä on Viisauden käärmeiden liehtoma tuli, ja hänen kallein omaisuutensa. Jota korkeammalle järjen liekki ihmisessä kohoaa, sitä suurempia mahdollisuuksia hänelle ilmaantuu erottaa hyvää ja pahaa — ei ainoastaan personallisen hyödyn mukaan vaan niiden mahdollisimman henkisessä, yleisessä merkityksessä. Joskin hän aluksi personallisia etujansa silmällä pitäen eristetyn minuuden hyväksi seuloo pois "pahan", niin tulos seulonnasta on kumminkin vain suhteellinen "hyvä". Kun ihminen sitten elämän pitkässä koulussa oppii näkemään personallisuuden, epäoleellisuuden, niin kohoutuvat hyve-käsitteetkin aina korkeammalle ja korkeammalle, kunnes ne vihdoin häipyvät Suuren Elämän abstraktisiin piireihin, aatemaailmaakin korkeimmille tasoille. Hetkisen aikaa tuntuu silloin ihmisestä kuin olisi koko hänen olemassaolonsa uhattu — kuin sammuisi hänen järkensäkin liekki. Silloin on hetki lyönyt, jolloin buddhinen intuitioni, "vaimon siemen", ihmisessä "tallaa rikki käärmeen pään", s.o. alistaa järjen toiminnan buddhisen tason tajunnan alaiseksi. Uusi työase, jolle tieteellinen maailma on antanut nimeksi intuitioni, alkaa silloin itsetietoisesti toimia ihmisessä ja hän huomaa, että sen käyttö avaa hänelle taas uudet maailmat, samoin kuin järjen valo avasi hänelle aatteiden maailman.