Sen vuoksi — jos tahtoo saada selville, miksi kumminkin todellisten totuudenetsijäin välillä niin syvä juopa on olemassa, että ne muodostavat kaksi eri leiriä — onkin tarpeen etsiä syitä aivan toisaalta, ja noudattaa jonkun aikaa kumpaisenkin leirin työsuunnitelmaa ja työtapoja. Silloin alkaa myöskin selvästi näkyä aiheet erilaisuuksiin, sillä ne ovat silmiinpistävimmät näiden eri leirien työkoneistossa.
Tavallisen tiedemiehen työaseet ovat yksinomaan hänen viisi aistiansa, joiden avuksi hän on keksinyt joukon koneita, täydentämään ja tarkistamaan aistien tekemät havainnot. Minne tiedemiehen silmän kantovoima ei riitä, siinä on hänellä apunansa kaukoputki, etäälle kantava teleskopi, jonka avulla hän voi mittailla maailman avaruuksia. Missä hänen silmänsä ei ole kylliksi tarkka erottamaan elämän pienempiä ilmauksia, siinä häntä avustavat suurennuslasit ja mikroskopit, joita hän on koettanut parantaa ja täydentää mahdollisimman tarkoiksi ja hienoiksi työaseiksi. On tietysti aivan luonnollista, että tämänkin huolellisen työn ja tarkan koneiston avulla saadut tulokset ovat puutteellisia, sillä kun kerran aistimetkin, verrattoman hienoine mekanismineen osottautuivat riittämättömiksi, niin eikö silloin se koneisto, jonka karkea ja kömpelö ihmiskäsi on aikaan saanut, täydy yhä olla epätäydellinen tulostensa tarkkuuteen nähden.
Salatieteilijän menettelytapa on aivan toinen.
Hän ei ole — a priori — hyväksynyt empiristien tekemää otaksumaa, että ihmisaistit todellakin olisivat niin puutteelliset ja vaillinaiset, kuin ne ensi silmäyksellä näyttävät. Hän väittää, että tuo puutteellisuus riippuu aistikoneiston huonosta hoidosta. Sillä jokainen tutkija tietää, kuinka mahdotonta on käyttää parhaintakaan mikroskopia, jonka linssiputkien välille on kerääntynyt paksu tomu- tai lika-kerros. Johdonmukaisuuden lain nojalla esittävät salatieteilijät, että ihmisruumiinkin aistikoneistolla on kyllä erinomaisen suuria mahdollisuuksia kehittyä mitä parhaimmaksi työaseeksi, kun vaan sen eri koneosasista poistetaan lika ja kuona, mikä estää sen toimintamahdollisuuksia. Sälätieteilijä on sen vuoksi pannutkin päähuomion seikkaan, miten saada itse huomioiden tekijä — ihminen — mahdollisimman tarkaksi työaseeksi. Ollen vailla tieteilijän keinotekoista fyysillistä koneistoa, alkaa hän työnsä kehittämällä aistejansa entistään herkemmiksi. Hän pitää tärkeänä totuttaa kuuloansa tajuamaan äänten väreilyjä, jotka ennen olivat outoja hänen kuulohavainnollensa, sekä saada tuntoaistinsa äärimmäisyyksiin saakka herkäksi kosketuksille. Näköaistiansa hän tarkistaa eetteriväreilyille, jotka jo ulottuvat kaukonäköisyyden alkuasteille, siten uhraten sen ajan, jonka tavallinen tiedemies tarvitsee koneistonsa laatimiseen, ruumiinsa eri aistinten perinpohjaiseen korjaukseen.
Tämä valmistustyö vaatii mitä suurinta kärsivällisyyttä ja voimakasta tahtoa, joka esiintyy vain harvoissa. Tahdonvoima kyllä yhä vielä vahvistuu kehityksen aikana riippuen siitä, miten vakavat ja lujat tietoon pyrkivän neofyytin pyyteet ovat, mikä onkin tarpeen, sillä ruumiin koneiston puhdistaminen merkitsee sanalla sanoen: koko ruumiin uudestaan luomista. Kaikilla mahdollisilla keinoilla, kuten ruokajärjestelmällä, hengitysharjotuksilla, himoluonnon hillitsemisellä j.n.e. — eri kouluissa hiukan eri tavalla — tuo hän ruumiinsa soluille aivan uusia rakennusaineita, joista sitten muodostuu organismi, kelvollisempi täyttämään tehtävänsä niitä tarkotusperiä varten, joiden herraksi salatieteilijä pyrkii. Tätä valmistustyötä tehdessään tekee hän myös yhden uuden havainnon. Samalla kuin hänen aistimensa, ruumiin uuöesta-muovauksen ohella, todellakin tarkistuvat, ilmaantuu ruumiin soluissa uusia aisteja, jotka avaavat tajunnalle uudet työaseet käytettäväksi. Nämä uudet aistit vastaavat salatieteilijällä fyysillisen tieteilijän lisäkoneistoa, ja niitä hänen on harjaannuttava ottamaan avukseen. Ja samoin kuin tottumusta, kärsivällisyyttä ja tarmoa vaaditaan tavalliselta tiedemieheltä, ennenkuin hän on täydellisesti koneittensa herra ja tietää milloin niillä tehtyjen tutkimusten tulokset alkavat lähennellä etsittäviä totuuksia, samoin on myöskin salatieteilijän suurella huolella totuttauduttava käyttämään näitä uusia aistejansa, ennenkuin hän niihin voi luottaa ja hänen tutkimuksillaan on mitään arvoa.
Mitä sitten tulee itse tutkimusten tuloksiin, niin ovat ne asetettavat yhtä tarkan ja järkiperäisen pohdinnan alaisiksi, kuin tieteelliset saavutukset konsanaankin — ja vasta sitten kun useampien salatieteilijöiden eri olosuhteissa tehdyt monet tutkimukset todentavat saman asian, on saavutuksilla oikeus vaatia itselleen se pätevyys, mikä yleensä annetaan tieteellisen tutkimuksen tuloksille.
Menneinä aikoina, jolloin teknillinen kehitys ei ollut kohoutunut siihen täydellisyyteen, mikä on saavutettu meidän aikanamme, oli kaikki syvempi tieto yksinomaan salatieteilijöiden hallussa. Salatieteilijöitä löytyi silloin enemmän kuin meidän päivinämme ja aivan vanhimpina aikoina löytyi myös erityisiä, osittain julkisia, salatieteellisiä koulujakin. Näitä kutsuttiin mysterio-opistoiksi ja niissä totuudenetsijät olivat tilaisuudessa tyydyttämään tiedonhaluansa. Opistoissa oli eri asteita, ja korkeampi kehitys kohotti oppilaan tilaisuuteen saavuttamaan yhä suurempia ja suurempia tietoja. Useat meidän nykyisen tieteemme saavutukset olivat silloin tunnetut mysterioiden alimmilla asteillakin, mutta elämän kaikkein syvimpiin salaisuuksiin sallittiin silloin, niinkuin tänäkin päivänä, vain sen pilkistää, jonka sydän oli itsekkyydestä ja eristäytymisen harhasta puhdistunut.
"Mutta miksi ei tuota suurta tietoa ole tuotu julkisuuteen ja anneta kaikille?" kysyttiin muinoin ja kysytään vielä tänäkin päivänä. "Eikö ole itsekästä, että Tiedon Vartijat — jos semmoisia kerran on — pitävät nuo aarteet kätkössä, ihmiskunnan katseelta tietämättömissä?" Siihen vastataan:
Suurempi tieto tuopi mukanansa aina suuremman voiman, jonka käyttöä ei voida uskoa itsekkäiden ihmisten mielivaltaan. Eikä ole pidetty sopivana julkaista salaista tietoa kehittymättömälle kansalle siitäkään syystä, että se ei ole osannut antaa sille mitään arvoa, vielä vähemmin sitä oikealla tavalla käyttää. Olipa myöskin tiedon julkaiseminen vaarallista itse julkaisijalle. Tunnettu on länsimailla esim. tieteilijä Galilein kohtalo, kun hän ensi kerran senaikuisille sivistyneille opetti avaruuden heliosentristä järjestelmää, mikä opetus aina on ollut tunnettuna salatieteilijöiden keskuudessa. Kirkon miehet vangitsivat hänet ja vaativat peruuttamaan mielipiteensä. Sillä jos olisi totta, ettei maapallomme olisikaan maailman keskus ja että maa todellakin liikkuisi auringon ympäri eikä päinvastoin, niin silloin — arvelivat kirkonmiehet — ei raamatun luomiskertomus pitäisikään palkkaansa. Kukapa taas ymmärtäisi raamatun totuudet paremmin kuin kirkon korkea-arvoiset virkamiehet, etupäässä paavi, jonka erehtyväisyyttä ei kenkään uskaltanut edes ajatellakaan? Olihan siis päivän selvää, että Galilei oli erehtynyt, ja ellei hän peruuta erehdystään, niin on hän ehdottomasti harhaoppisena poltettava roviolla. Kun hän sitten kidutuksista tunnottomana, olematta enää ajatustensakaan herra, peruutti opetuksensa, niin oli hän tajuihin tultuansa kumminkin kylliksi rohkea edelleen väittämään: "e pur si muove", — liikkuu se kumminkin.
Meidän aikamme on saapunut aivan kuin käännekohtaan. Empirisen eli havainnollisen tieteen hallussa on nykyisin useita niistä totuuksista, joita ennen opetettiin vain salaisissa mysterioissa. Näyttää siltä kuin olisi lähestynyt aika, jolloin ihmiset vastaanottavampina ollen kykenisivät yhä enemmän ja enemmän kohottamaan — tai hälventämään — tietoa peittävän aineen vaippaa, ja kuin salaisen tiedon Vartijat sallisivat ihmisten löytää Heidän aarteistaan yhden toisensa jälkeen. Siitä huolimatta pysyy edelleenkin ennakkoluulojen juopa ylipääsemättömänä "eksaktisen" tieteen ja salatieteen välillä. Kuten keskiaikana pidettiin heliosentristä oppia noituutena ja pimeyden hengen villityksenä, koska se ei ollut sen ajan yleisen katsantokannan mukainen, samoin meidän aikanammekin löytyy empirisen tutkimuksen piirissä ennakkoluuloja, joiden kannattajat sokeasti, asioihin perehtymättä, ovat asettuneet sotakannalle oudommalta kajahtavia salatieteellisen tutkimuksen tuloksia vastaan. Pidetään ennen kaikkea mahdottomana salatieteilijäin tutkimustapaa. Ei hyväksytä ihmisruumiin koneistoa tutkimus-välikappaleeksi, paitse siinä ahtaassa merkityksessä, jossa sitä on totuttu käyttämään.