Kosi kuuhut poiallensa — — —! Ei on mennyt Kuutolahan, luona kuun kumottamahan, kehät ilman kiertämähän…
Kosi tähti poiallensa…! Eip' on mennyt Tähtelähän, pitkin öitä pilkkimähän talvisella taivahalla, — — lämpimän kevähän lapsi — —.
Tulevi Virosta sulhot,
Toiset aina Inkereeltä…!
Luuletko sä hiidenkänä
mokomalle kelpoavan?
Eip' on neiti mennytkänä kosioille ylvästellen: "suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi! — En tule minä Virohon, lähde en, lupoakana, Viron vettä soutamahan, saarellista sauvomahan, syömähän Viron kaloja, Viron lientä lippomahan. Enkä lähde Inkereelle, penkereelle pänkereelle! — — Siellä vasta kaiken nälkä: veden nälkä, vehnän nälkä, rukihisen leivän nälkä."
Verkallensa veikolleni toistin kaiken tarkallensa muuttamahan murjan mielen tosissansa tolkkuihinsa. Mutta hän ei huolinunna noutamahan neuvojani.
Sai vain kiihko kiihtymähän, himon liekki hehkumahan, huusi mulle hurjistuen: "kun ei tuolle miehet moiset, naapureiden potrat poiat sulhaseksi selvinnehet, — — isännäksi pöydän päähän, vuode vieruskumppaniksi, — — niin lie kuullut Kaukomieltä, poskea punaveristä sulhasiksi mainittavan Saarelahan saapuvaksi. Siksi jäänyt vuottamahan impi parka itkeväinen, päästäksensä pahnoiltansa Kauon patjan pöyhijäksi, pielusten pudistajaksi."
Etkö nyt emo omani, ilman neuvojani nähne, ettei mieltä miehen päässä, tajua, ei harkintata?
Pitäisi sinun pikemmin iloita lopun ikäsi, kun olet ijäksi irti painajaisesta pahasta!