Kyllikki sydänkäpyni, minun maire marjueni, ellös olko milläkänä…! En sua pahoin pitäne: sylissäni syödessäni, käsissäni käydessäni, sivullani seistessäni, vieressä venyessäni.
Mitäpä sinä sureksit,
mitä huolien huokaelet?
Lehmittyyttä? Leivättyyttä?
Vaiko muun elon vähyyttä?
Ellös olko milläkänä! Mont' on lehmeä minulla, monta maidon antajata: yks' on suolla Muurikkinen, toinen mäellä Mansikkinen, kolmas Puolukka palolla. Ne on syömättä soreat, katsomatta kaunokaiset, ei oo illoin kytkemistä, eikä aamuin laskemista, heinävihkon heittämistä, suolan suuruksen surua..
KYLLIKKI (ilostuen ja Kaukomieltä hyväillen):
Oi sä Ahti, lemmen poika, minusta jos neittä mielit ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi, niin valat ikuiset vanno et sotia käydäksesi kullankana tarpehella, hopeankana halulla.
KAUKOMIELI:
Vannonpa valan vakavan eessä julkisen jumalan, alla kasvoin kaikkivallan, etten ilmoisna ikänä tartu taistotapparahan, miekan kahvahan kajoa, itse jos valasi vannot, et kyliä käydäksesi hyvänkin hypyn halulla tanhujuoksun tarpehella…
KYLLIKKI (mairitellen):
Eessä kauniin Kaukomielen, eessä sulhoni sorean, lupauksen varman vannon hälle olla uskollinen, lemmen vaalija vakainen. (Hyväellen.) Sulle säilytän iloni, sulle tanssin tanssintani, sekä hyppyni hyvitän.
Nyt oon valmis korjahasi, valju varpu taljallesi; kunhan lausun ma hyvästit laajoille isoni maille: