"Hyvästi nyt Saaren nurmet kuusen juuret tervaskannot, ahot marjaiset, valoisat, joit' olen kesät kävellyt, talvet kaiket tallaellut — — (Kaukomieltä hyväillen) — — tätä pyytä pyytääkseni allia ajellakseni. — —"
(Kietoutuu Kaukomielen kaulaan, joka kantaa hänet pois. Etäämmällä ryhmittyneet Saaren nuoret nousevat hämmästyneinä ylös ja jäävät ihmetellen katsomaan Kyllikin häviämistä.)
(Saari häviää ja tupa on edelleen öisessä pimeydessä. Äiti nousee äkisti vuoteelta, herättää Ainikin, joka jää säikähtyneen näköisenä istumaan vuoteelle.)
ÄITI:
Kuulitko kuherrusääntä miniämme mielitietyn, sekä kauno Kaukomielen?
AINIKKI (hätkähtäen):
Enkä kuullut: painajainen lie vain painellut pahasti sinua sydänalasta, unet tuoden kummalliset vanhan mielehen höperön.
Peloittelet, säikyttelet sydänyöllä tyttäresi henkiheitoksi tilalle, kuoliaaksi vuotehelle.
ÄITI:
Tämä ei unennäköä, höperrystä, heikkoutta! Kotona on poika kohta kera nuoren morsionsa.