Eipä pienet erhetykset, Kyllikin kylällä käynti, kisan, leikin, tanssin into, siksi painanut pahasti Ahdin poian pohkehissa, ett' ois' mahtinsa masennut jättämähän neitosensa.
Me näemme syyt syvällä salakammioissa sielun, joista vielä Kauko itse ei lie täysin tietoisena.
Kauko kerranpa kesällä, syksy-yönä synkeänä, viipyihe vesillä kauan muikunpyynti matkoillansa, eikä kiirettä pitänyt kalansaaliista hyvästä yöksi yöpyä kotihin.
— — — Rannalla oli rovio syönyt tuhkaksi tulensa, yöhyt vaippansa tiheän viskannut jo viidakoille. — —
Loikoeli Kauko kaunis valkosammal vuotehella silmät selkoseljällänsä, ilman pientä aavistusta, että koittanut jo kausi, jolloin eestä sielun silmän kaihi kaikonnut ijäksi kajastamaan katsantansa taakse vahvan ainevaipan.
Syttyi soihdut taivahalle. tulet pilvien takaiset: loihe kuuhut loistamahan, revon liekit riehumahan, tähti lyhdyt tuikkimahan, iltaisen ilon pitohon.
Siellä siivin liiteleikse mieli Kauonkin mukana, kohousi korkealle, taivon kannelle samoten, tietämättä, tuntematta, vaaroja, mi vaani siellä, tavoitellen tappamahan kolhoa kokematointa.
(Kaukomieli ou saapunut luolan edustalle, näkee Pimentolan koiran,
Joka nostaa päätänsä.)
KAUKOMIELI (hätkähtäen):
Sulje Hiisi haukun suuta, Lempo koiran leukaluuta, laita sulku suun etehen, haitta hammasten välihin, ettei ennen ääntä päästä miehen mentyä sivuitse.