Kuului pauhina palolta,
väittely vähäväkisten,
riita, temmellys, meteli.
Rannoilla meren ulapan kaikui kirkuna kamala, hätähuudot hukkuvien.
Pihamaille jos sa siirryit, pakenit pano-palolta, rannikolta, kartanolle, siellä saattoi silmä nähdä Suruttaren, Surman lapsen, sisässä murehen mustan, poimuissa pahaa potevan, härvälillä vyyhteävän, kerivän käsin kerälle, huokausten loimilangat rihmoiksi ylen lujiksi, pujotella paikoitellen siihen silminnähtäväksi itkevien kyyneltilkat helminauhaksi hyväksi surun lasten kaulamille.
KAUKOMIELI:
Tämähän kuva kotoinen elämästä ihmisien.
3:MAS TIETÄJÄ:
Tokko liene pitkä matka Tuonen tummalle joelle, surun virran pyörtehelle.
Sen on lähtehet lähellä, vieden itkun viljavedet kyynelpurolla monella kasteheksi maankamaran ihmiskuntamme asuman.
Kun sa joutuen joelle lähi pääset rantamalle, luo'os silmäs luotehesen kohottele koillisehen, niin sa sauhusta erotat, — kyynelhöyryn hauraksesta — rakkauden lauhan linnun, joutsenen jalosukuisen, valkokaulan, valkosiiven, laulaen livertelevän laulua elämän uuden, Uhrauksen, Rakkauden. Et sä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana ihanampaa ihmeääntä kuullut korvalla inehmon. Kun on sielusi sisimmän soittimessa kielet kaikki soinnulle sen soinnutettu, laulamahan, soittamahan, tuota kuultua säveltä, silloin joutsen laskeuupi Olallesi onnellisna, opettaen oikeammin, ylevämmin, yhtymähän sointuhun sävelen suuren. Vallassasi sulla silloin viedä lintu viemisiksi, tuoda tänne tuomisiksi.
Tää on punnuksista parhain puolustamaan puhtautta, jotta Leijona lakien, Jalopeura tähtitarhan, vartiosta väisteleikse antamahan neitsyensä suuren voittajan sylihin.