Kynnyksenvartia viittaa Kaukomielelle, että hänen on poistuttava.
Aamunkoitto alkaa sarastaa.
Kaikki Tietäjät nousevat seisoalleen, kasvot valoon päin käännettyinä, kädet ylös ojennettuina.
"Kuulijat" nousevat myöskin, ristivät kätensä, vievät ne ensin rinnalle, sieltä otsalle ja luovat katseensa maahan.
Tietäjät lausuvat hiljaa "pyhän sanan", kuuluu kova jyrähdys, luola pimenee ja Kaukomieli häviää luolasta.
Kun taika on loppunut, ovat Tietäjät ja "kuulijat" yhä samassa asennossa, mutta Kaukomieli luolan ulkopuolella kiipeillen vaivaloisesti mäen huippua kohden. Siellä kääntyy Kaukomieli kerran vielä luolaan päin, nostaa käden otsalleen, aivan kuin muistellen jotakin.
KAUKOMIELI:
Lienen langennut lovehen, — — vaiko nähnyt valveillani eriskummallista unta, tiedä en, — — mut' yhden tiedän. tunnen sieluni tulessa, aatokseni ankarassa puimatyössä, pohdinnassa, seulomassa selvillensä näkemänsä, kuulemansa, Tiedon pirtissä pyhässä, Pimentolan pilvisessä.
(Nostaen keihään uhmaillen ylös.)
Vaikka hukkuisin huvaksi hiihdännässä Hiiden hirven, suitsennassa suunnatonta Hiiden ruunoa ruhoa, — aio en eritä ennen elämästä, etsinnästä, ennenkuin ma kuullut laulun pyhän joutsenen puhuman, lintusen livertelemän.