Onko kuolon voittanutta
väsyneiden vaalijaksi?
Jos on liian aikasehen astunut Manan majoille, tupaan Tuonen tuivertanut, urho tuostapa unesta nouseva on norjempana, ehompana entistänsä, (Kyllikki katselee ihmetellen äitiä) jos vain kellä uskallusta aamun ensi koittehella, sätehellä päivän kehrän, astua manalan maille suutelemaan nukkuvata rakkauden suudelmalla.
(Äiti tarkastaa vuoroin Ainikkia ja vuoroin Kyllikkiä, aivan kuin odottaen vastausta. Kun he vaikenevat, aukaisee hän huivin soljen, irroittaa liinan harteiltaan ja alkaa sovitella sitä päähineeksi.)
Kauhistuupi kuolemata tarmo miehen, lempi naisen, kalventuupi kalman eessä sisaren ja veljen huuli. Äitiä ei lapsestansa kolkko kuolema eroita, tuo vain kaivatun karitsan ristiksensä rinnallensa, antaa vanhalle varaksi sauvaksi hopeaiseksi poian poies poistunehen yöhön yksin yöpynehen.
(Aikoo lähteä metsää kohden.)
AINIKKI (säikähtyen, pidättää äitiä):
Ethän aikone emoni
illan selkähän samota!
KYLLIKKI (hypähtäen äkkiä ylös ja tarttuen äitiin ehkäisIäkseen hänen lähtöään):
Yöhythän sun yllättääpi
tuolla jo veräjän luona.
ÄITI (irroittautuen heistä hellästi):