Ellös laita estehiä, tielle vieritä kiviä, nähdessäsi rakkauden uhriretkelle menevän. Lyhyt yö lie liiaksikin ehtiäkseni perille ennen aamun astumista, päivän nousua merestä.

Vapautuu Ainikin ja Kyllikin estelyistä. Ilta pimenee vähitellen öksi. Äiti nousee hitaasti ohrahalmeen aidan yli ja häviää metsään. Ainikki ja Kyllikki katsovat murheellisina äidin katoamista ja menevät hitaasti ja ajattelevaisina tupaan.

Yö on pimennyt sysimustaksi.

Tupa häviää näkyvistä, joten seutu tekee yksinäisemmän ja metsistyneemmän vaikutuksen. Kuu nousee taivaalle valaisten seudun sen verran, että voi eroittaa yksityiskohtia.

Äiti tulee esiin uudelleen vasemmalta ja nousee kaitaa polkua pitkin taustalla näkyvää kukkulaa kohtien.

ÄITI (tähystelieu polkua):

En ole älynnyt vielä jättämiä jälkijänsä raitehelta routaselta.

(Seisakiuu ajatellen)

Anonko apua ehkä, armoa avittavaista, tieltä tältä tallatulta, kaiken kansan kulkemalta?

(Kumarteleikme tielle.)