Sorrento astui esiin. "Hänen ylhäisyytensä määräyksestä luovutan palatsin ja sitä puolustaneet hallituksen joukot. Teen sen, jos meille luvataan hengenturva."
"Sen lupaan", sanoi Savrola. "Missä on presidentti?"
Sorrento viittasi portaikon toiselle laidalle. Savrola kääntyi ja astui sinne.
Antonio Molara, aikoinaan Lauranian tasavallan presidentti, makasi pää alaspäin palatsinsa portaikon kolmella alimmalla askelmalla; muutaman metrin päässä seisoi kehässä kansa, jota hän oli hallinnut. Muuan mustapukuinen mies latasi parhaillaan revolveriaan uudestaan; hän oli Karl Kreutze, salaseuran Numero Yksi. Presidentti oli vuotanut runsaasti verta useista ampumahaavoista, mutta ilmeisesti oli "armonisku" annettu hänelle päähän. Pääkallon takaraivo ja vasen korvantausta oli ruhjoutunut ja räjähdyksen voima oli murskannut kaikki kasvonluut, niin että nahan säilyessä eheänä hänen päänsä näytti pussiin pistetyiltä posliininsiruilta.
Savrola seisahtui kauhistuneena. Hän katsoi väkijoukkoon, ja se väistyi hänen katseestaan; vähitellen ihmiset peräytyivät taemmaksi jättäen tummapukuisen miehen yksinään suuren demokraattijohtajan eteen. Syvä äänettömyys valtasi koko tuon sankan joukon. "Kuka on tehnyt tämän murhatyön?" hän kysyi matalalla, käheällä äänellä kiinnittäen katseensa salaseuran johtajaan.
"Ei se ole mikään murha", vastasi mies äreästi; "tässä on vain pantu tuomio täytäntöön".
"Kenen valtuuttamana."
"Seuran nimessä."
Nähdessään vihollisen ruumiin Savrola tunsi sanomatonta kammoa, mutta samassa kouristi hänen sydäntään myöskin hirvittävä riemu; rajamuuri oli nyt poistettu. Hän ponnistihe tukahuttaakseen tämän tunteen, ja ponnistukset nostattivat suuttumuksen tunteen. Kreutzen sanat saivat hänet raivostumaan. Koko hänen ruumistaan järkytti hurja ärtymys. Kaikki tämä joutuisi hänen kannettavakseen; mitä ajatteli Eurooppa, mitä sanoisikaan maailma? Mielipaha, häpeä, sääli ja hullu riemu, joita hän koetti tukahuttaa, kaikki sekoittuivat häikäilemättömäksi, hillittömäksi raivoksi. "Saastainen heittiö!" hän huudahti ja astuen eteenpäin hän sivalsi kepillään miestä päin kasvoja.
Mies hyökkäsi hänen kurkkuunsa viiltävän tuskan hurjistuttamana. Mutta luutnantti Tiro oli paljastanut miekkansa; käsi lujana ja mieli varsin kerkeänä hän antoi säilänsä suhahtaen iskeä alas, ja mies kierähti maahan.