Upseerit tekivät selkoa kohtauksesta ja amiraalin vaatimuksista.
"Ja jos me kieltäydymme suostumasta niihin?" tiedusti Savrola.
"Silloin hän ryhtyy ampumaan kello kuudelta huomisaamuna."
"No niin, hyvät herrat, meidän täytyy purra hammasta ja kestää sekin löyly. Eivät he uskalla ampua koko varastoaan tyhjiin, ja niin pian kuin he huomaavat meidän pysyvän päätöksessämme, he antavat kyllä perään. Naiset ja lapset ovat turvassa kellareissa, ja mahdollisesti saamme jonkin linnakkeen tykeistä kohdistetuksi satamaan." Se ei synnyttänyt mitään innostusta. "Siitä tulee kallis leikki."
"Onhan sitä helpompiakin keinoja", virkkoi muuan sosialistien edustajista merkitsevästi pöydän päästä.
"Mitä te siis ehdotatte?" kysyi Savrola katsoen häneen kiinteästi; mies oli ollut Kreutzen läheisimpiä kannattajia.
"Tarkoitan sitä, että kävisi huokeammaksi, jos kapinan johtaja uhrautuisi yhteiskunnan puolesta."
"Se on teidän mielipiteenne; haluan saada kuulla valiokunnan ajatuksen asiasta." Kuului huutoja "Ei! Ei!" ja "Hyi häpeä!" usealta taholta. Muutamat vaikenivat; mutta ilmeisesti Savrolalla oli enemmistö puolellaan. "Hyvä on", hän virkkoi terävästi; "yhteishyvän valiokunta ei katso voivansa hyväksyä arvoisan jäsenensä ehdotusta. Hänet on äänestetty kumoon" — tällöin hän tuijotti tiukasti mieheen, joka kalpeni — "kuten tavallisesti käy sivistyneiden ihmisten keskuudessa."
Toinen mies nousi seisomaan pitkän pöydän päässä. "Kuulkaapas nyt", hän sanoi karkeasti, "jos meidän kaupunkimme onkin heidän armoillaan, niin onhan meillä panttivankeja. Meillä on kolmekymmentä noista papukaijoista, jotka tappelivat aamulla meitä vastaan; lähetetään amiraalille sana, että me ammumme yhden jokaiselta pommilta, minkä hän lennättää kaupunkiin."
Kuului hyväksymisen mutinaa. Moni kannatti ehdotusta siitä syystä, ettei luullut tarvittavan koskaan toteuttaa sitä, ja kaikki halusivat estää pommitusta. Savrolan suunnitelma oli kyllä viisas, mutta tuskallisen tuhoisa. Ilmeisesti tämä uusi ehdotus herätti suosiota.