"On", vastasi Savrola karskisti.
Tiro nauroi, se ei herättänyt hänessä vähintäkään paheksumista. "Opin joka päivä tuntemaan politiikkaa yhä enemmän", hän sanoi.
"Teette minulle vääryyttä", vakuutti Savrola; "mutta suostutteko siihen, mitä pyysin?"
"Tietysti; milloin on lähdettävä?"
"Milloin voitte?"
"Toimitan matkavaunut tänne puolessa tunnissa."
"Tehkää niin", virkkoi Savrola. "Olen teille kiitollinen. Me olemme kokeneet yhtä ja toista yhdessä."
He puristivat lämpimästi toistensa kättä, ja luutnantti poistui vaunuja hankkimaan.
Savrola lähti yläkerrokseen, kolkutti Lucilin ovelle ja ilmoitti tälle suunnitelmansa. Lucil rukoili häntä lähtemään mukaan.
"Toivon sydämestäni, että voisin niin tehdä", Savrola vakuutti; "olen kyllästynyt tähän; mutta olen velvollinen kestämään loppuun asti. Valta ei enää houkuttele minua. Tulen heti kun asiat ovat järjestetyt, ja sitten voimme mennä naimisiin ja elää koko loppuikämme onnellisina."