"Mitä on kauneus muuta", selitti Molara, "kuin mitä me valitsemme ihailtavaksemme?"
"Mekö valitsemme? Onko meillä sellaista valtaa?" kysyi Savrola.
"On tietenkin", vastasi presidentti; "ja joka vuosi me muutamme ratkaisumme, joka vuosi muoti vaihtuu. Kysykää naisilta. Tarkastakaa muoteja kolmekymmentä vuotta sitten; niitä pidettiin silloin kauniina. Ottakaa huomioon kaikki erilaiset maalaussuunnat, jotka ovat seuranneet toisiaan, tai runouden tai musiikin virtaukset. Sitä paitsi ei herra de Starnovin jumalatar miellyttäisikään jotakuta toista, vaikka se hänelle onkin ihana."
"Minä pidän sitäkin todellisena etuna: te saatte minut hetki hetkeltä yhä enemmän ihastumaan uskontooni. Minä en jumaloi ihanteitani mainoksen vuoksi", sanoi lähettiläs hymyillen.
"Te tarkastatte kysymystä aineelliselta näkökannalta."
"Pikemmin aineelliselta kuin moraaliselta", virkkoi kreivitär Ferrol.
"Mutta minun jumalattareni henkipalvonnassa moraalittomuus onkin merkityksetöntä. Sitä paitsi, jos te väitätte meidän makumme alituiseen muuttuvan, niin minusta tuntuu siltä, että pysyväisyys on minun uskontoni oleellisin puoli."
"Tuo on paradoksi, joka teidän täytyy selittää", virkkoi, presidentti.
"No niin, te sanotte minun muuttuvan joka päivä, ja jumalattareni muuttuu myöskin. Tänään ihailen yhdenlaista kauneutta, huomenna toisenlaista; mutta huomisen koittaessa minä en olekaan enää sama henkilö. Aivojeni solurakenne on muuttunut; ajatukseni ovat käyneet toisiksi; vanha minä on tuhoutunut rakastaen omaa ihannettaan; uudistunut ego aloittaa elämänsä uusin ihantein. Silloin olen aina kihlautunut kuolemaan saakka."
"Aiotteko selittää, että pysyväisyys on sarja muutoksia? Yhtä hyvin voitte väittää, että liikunto on sarja pysähdyksiä."