Moret katseli häntä kuin Jumalaa. "Loistavaa"! hän sanoi. "Sinä olet pelastanut kaiken."
Ja nyt kokous alkoi hajaantua. Savrola astui eräälle sivuovelle ja otti pienessä odotussuojassa vastaan kaikkien tärkeimpien kannattajiensa ja ystäviensä onnittelut. Lucilin tempasi tungos mukaansa. Hetken kuluttua syntyi kova puristus. Hänen edessään seisoi kaksi muukalaiselta näyttävää miestä, jotka puhelivat matalalla äänellä.
"Rohkeita sanoja, Karl", virkkoi toinen.
"Ah", vastasi toinen, "me tarvitsemme tekoja. Hän on tätä nykyä hyvä työase; vielä koittaa aika jolloin tarvitsemme terävämmän."
"Hänellä on suuri mahti."
"On kyllä, mutta hän ei ole meidän miehiämme. Hänessä ei tapaa mitään myötätuntoa meidän asiaamme kohtaan. Mitä hän välittäisi omaisuuden yhteisyydestä?"
"Minä puolestani", sanoi ensimmäinen mies ilkeästi nauraen, "olen aina ollut enemmän mieltynyt aatteeseen vaimojen yhteisomistuksesta."
"Niin, se on myöskin muuan osa seuran suurta suunnitelmaa."
"Kun rupeat niitä jakelemaan, Karl, niin merkitse minut presidentinrouvan osakkaaksi."
Hän nauraa hörötti törkeästi. Lucilia värisytti. Tässä oli niitä voimia suuren demokratian takana ja alapuolella, joista hänen miehensä oli puhunut.