Suurimman osan tätä kaartia aikoi Molara nyt kovassa hädässään lähettää hyökkääjiä vastaan. Hän tiesi kyllä, kuinka vaarallista oli luopua ainoasta joukosta, johon saattoi luottaa, jos nimittäin pääkaupunkikin nousisi kapinaan; mutta hyökkääjät täytyi mistä hinnasta hyvänsä pysähdyttää, ja vain kaarti kykeni ja suostui suorittamaan sen tehtävän. Hän jäisi melkein yksikseen keskelle väestöä, joka häntä inhosi, kaupunkiin, jota hän oli hallinnut rautakourin; puolustajina hänellä olisi vain kapinallista sotaväkeä. Se ei tuntunut houkuttelevalta, mutta vain sellaisin keinoin menestys oli mahdollinen. Se ilmaisi luottamusta, joka teeskenneltynäkin saattoi vaikuttaa epäröiviin ratkaisevasti ja herättää vihamiehissä arveluja; ja tässä oli lisäksi kysymyksessä mitä pakottavin tapaus, joka presidentin kaikkein ensinnä tuli ottaa huomioon. Hän ei epäillyt niiden joukkojen kykyä, mitkä oli lähettänyt hajoittamaan, ehkäpä tuhoamaankin roskaväkeä, joka oli tunkeutunut rajan poikki. Ainakin tuon vaaran hän oli saanut menettelyllään torjutuksi. Kahden päivän perästä olisi laivasto jo paikalla, ja sen tykkien turvissa hänen hallituksensa voisi jatkua pelättynä ja kunnioitettuna. Sitä ennen hänen oli kestettävä pulmallinen tilanne, josta hän kuitenkin toivoi suoriutuvansa osaksi oman persoonallisuutensa voimalla, osaksi sen naurettavuuden ja ylenkatseen avulla, johon aikoi syöstä hirvittävän kilpailijansa.
Täsmälleen kello yksitoista hän lähti virkahuoneestaan pukeutuakseen kenraalin täyteen univormuun; hän tahtoi joukkojen katselmuksessa muistavan, että hänkin oli soturi ja mies, joka oli ollut usein mukana taisteluissa.
Ovella tervehti häntä luutnantti Tiro peräti hämmentyneenä. "Herra presidentti", hän sanoi, "sallitteko minun lähteä eskadroonani kanssa rintamalle? Täällä ei minulla ole mitään toimitettavaa."
"Päinvastoin", vastasi presidentti, "te saatte täällä paljonkin toimitettavaa. Teidän täytyy jäädä tänne."
Tiro kalpeni. "Minä pyydän teitä, herra presidentti, sallikaa minun lähteä", hän sanoi vakavana. "Mahdotonta — tarvitsen teitä täällä."
"Mutta, herra —"
"Oh, kyllä tiedän", virkkoi Molara kärsimättömänä, "te haluatte tulla ammutuksi. Jääkää tänne, lupaan, että saatte kuulla kylliksenne luotien vinkuvan, ennenkuin tästä selvitään." Hän kääntyi lähteäkseen, mutta nuoren upseerin kasvoille leviävä katkeran pettymyksen ilme saattoi hänet pysähtymään. "Sitä paitsi", hän lisäsi omaksuen tuon viehättävyyden, jota useimmat suuret miehet voivat tarpeen tullen käyttää, "minä tarvitsen teitä erääseen vaikeaan ja peräti vaaralliseen tehtävään. Olen valinnut juuri teidät siihen."
Luutnantti ei sanonut enempää, mutta hän tunsi vain puolinaista lohdutusta. Hän ajatteli apeana vihantaa maaseutua, välkkyviä peitsiä, kiväärien paukkinaa ja sodan kaikkia mielenkiintoisia seikkoja ja iloja. Hän ei saisi kokea mitään; hänen ystävänsä pääsisivät mukaan, mutta hän ei saisi jakaa vaaroja heidän kanssaan. Perästä päin he juttelisivat seikkailuistaan, eikä hän voisi laisinkaan ottaa osaa heidän keskusteluihinsa; vieläpä he nauraisivatkin hänelle, joka vietti päivänsä palatsin "kotikissana", pelkästään koristeena. Ja hänen murehtiessaan etäältä kajahtava toitotus viilsi häntä kuin ruoskan siima. Presidentti riensi pukeutumaan, ja Tiro laskeutui portaita alas määrätäkseen hevoset satuloitaviksi.
Molara oli pian valmiina ja liittyi adjutanttinsa seuraan palatsin portailla. Vähäisen saattueen seuraamina he ratsastivat rautatieasemalle, sivuuttaen matkalla murjottavia ihmisryhmiä, jotka tuijottivat heihin röyhkeästi, vieläpä sylkäisivätkin maahan osoittaakseen vihaansa ja inhoansa.
Tykistö oli jo lähetetty matkalle, mutta muu sotaväki ei ollut vielä päässyt junaan, kun presidentti saapui. Se järjestettiin nyt aukeamalle aseman edustalle. Eversti Brienz, joka johti koko joukkoa, istui ratsun selässä sen edessä. Hän lähestyi tervehtien; soittokunta viritti tasavallan hymnin, ja jalkaväki teki kunniaa kalskahtavin asein ja täsmällisesti. Presidentti osoitti huomaavansa tämän kunnioituksen ja tarkkuuden, ja kun kiväärit olivat sitten lentäneet olalle, hän ratsasti rivejä kohti.