"Kapteeni Lecomte", sanoi eversti, "mikä on sen miehen nimi, joka seisoo teidän komppanianne oikealla sivustalla?"
"Kersantti Balfe, herra eversti", vastasi upseeri.
"Kersantti Balfe, minä käsken teidän astua eteenpäin. Joutuin — mars!"
Kersantti vapisi mielenliikutuksesta, mutta jäi paikalleen.
Eversti avasi laukkunsa ja otti esiin revolverinsa. Hän katseli sitä huolellisesti, ikäänkuin tutkiakseen, oliko se hyvin puhdistettu; sitten hän veti hanan vireeseen ja ratsasti aivan lähelle kapinoitsijaa. Kymmenen jalan päähän jouduttuaan hän pysähtyi ja tähtäsi. "Joutuin — mars!" hän sanoi matalalla uhkaavalla äänellä.
Ilmeisesti oli koittanut ratkaiseva hetki, mutta samassa tuokiossa Sorrento, joka kasarmin portin holvikäytävään piiloutuneena oli tarkannut asiain kulkua, ratsasti aukiolle ja antoi hevosensa nelistää sotamiehiä kohti. Eversti laski revolverinsa.
"Hyvää huomenta", virkkoi sotaministeri.
Upseeri sovitti aseen paikalleen ja teki kunniaa.
"Onko rykmentti valmis lähtemään liikkeelle?" ja sitten, ennenkuin kukaan ennätti vastata, hän lisäsi: "Oivallinen paraati, mutta tänään teidän ei tarvitsekaan lähteä. Presidentti toivoo, että miehet saavat levätä yönsä kunnollisesti, ennenkuin aloittavat retkensä, ja haluaa", hän korotti ääntään, "että he saavat tyhjentää maljan tasavallan menestykseksi ja sen vihollisen perikadoksi. Te voitte päästää heidät menemään, eversti."
"Kasarmiin", sanoi eversti, joka ei uskaltanut vaatia edes hajaantumistoimitusta säännönmukaisesti tapahtuvaksi.